Kosteudenkeräystä

Manaus on Amazonian osavaltiossa Amazon-joen ja Rio Negron yhtymäkohdassa keskellä sademetsää. Siellä oli kaksi vuodenaikaa: kuuma & kostea-kausi ja sadekausi. Kuumuus ei ole mitenkään tappavaa, maksimissaan +35C, ei koskaan alle 20C, keskimäärin +30C kieppeillä. Lämpö ei aiheuta ongelmia, mutta kosteus kyllä. Meillä homehtui vaatteita huolimatta siitä että pidimme ilmastointia päällä, komeroiden ovia jatkuvasti auki, reipas läpitalontuuletus jos oli vähänkin kuivempi ilma. Lisäksi meillä oli iso määrä kosteudenkerääjäpurkkeja kaapeissa.

Chennaissa kosteus ei aiheuttanut huolia. Vaikka kaupunki on meren rannalla Intian eteläkärjessä ja siellä on aina hyvin lämmintä, jostain syystä kosteata oli vain monsuunisateiden aikaan. Ehkä koko Intia on niin rutikuivaa maata että se kuivattaa merenkin ympäriltä.Tai sitten siihen on joku luonnollisempi syy.

Muutimme Hong Kongiin lokakuussa jolloin alkaa loppusyksyn ja talven kuivat ja miellyttävät ilmat. Olen kyllä ollut eri vuodenaikoina käymässä Hong Kongissa enkä muista että kosteus ja kuumuus olisivat olleet ongelma. Mutta koska en oikeasti ole kokenut Hong Kongin vuodenaikoja, en ihan tiedä mitä odottaa. Ihmiset yleensä sanovat että odotas kun tulee kesä, se on tukahduttavaa. Ehkä onkin.

Kevät on kosteinta aikaa. Viimeisinä viikkoina kosteusprosentti onkin ollut 90-99% vaikkei ole satanut yhtään. Miltei joka aamu korkeimpien rakennusten huiput ovat sumun seassa näkymättömissä eikä aina edes vastapäisen toimistotalon ikkunoita näy. Ja talo on sentään niin lähellä että katson olohuoneen ikkunasta mitä siellä avokonttoreissaan työskentelevillä on päällään. Puku näyttää olevan, ottavat takin pois ja ovat paitahihasillaan konttorissa. - Lämmintäkin on ollut, yöllä ei putoa juuri alle 20C, päivällä voi olla 25C.

South China Morning Post on viime päivinä antanut neuvoja miten selvitä kosteuden kanssa ettei kerry hometta. Jännä juttu - Manauksessa meillä oikeasti oli hometta mutta siihen ei kukaan osannut antaa neuvoja. Ihmiset sanoivat ettei hometta ole. Luulen että siihen ei vain kiinnitetty mitään huomiota. Johtuuko maan kehitysasteesta tai mikä on syy, mutta Hong Kong on asumistamme maista - Amerikka mukaanluettuna - ainoa Suomen lisäksi missä vaivaudutaan hätäilemään homeesta ja homehtumisen estosta.

Tähän asti olemme käyttäneet samoja kosteudenkerääjäpurkkeja kuin Manauksessa. Niitä on jokaisessa komerossa pari kappaletta ja hydraulisesti nousevan sängynpohjan alla olevassa suuressa säilytystilassa on kolme purkkia. Nukkuvista ihmisistä märkyys valuu, joten purkit ovat oikesti tarpeellisia. Kaikissa vaatelaatikoissa ja -hyllyillä on sellaisia pieniä geelipusseja tai bambunpurua pusseissa, jotka imevät kosteutta. Pussissa olevat valkoiset rakeet muuttuvat geelimäiseksi hyytelöksi kosteutta imiessään. Pakkauksen ohjeen mukaan niitä vaihdetaan 1-3kk välein. Meillä ne ovat hyytelöä jo kahden viikon kuluttua vaikkei kotimme erityisen kostealta tunnu.

Senpä vuoksi noudatin South China Morning Post'in ohjeita ja ostin tänään oikean kosteudenpoistolaitteen. Kone maksoi 200 euroa ja hurisee nyt kodikkaasti vierashuoneessa jonne viemme pesukoneesta tulevat, mahdollisesti vielä hieman kosteat vaatteet vaatetangolle roikkumaan.

Amerikassa meillä oli Edgehill Roadin kellarissa samantyyppinen vehje. Mutta se kellari oli oikeasti kostea. Muistan niiltä ajoilta kerran kun näin vanhemmanpuoleisen naisen seisovan kotimme edessä kadulla. Kävin kysymässä onko hänellä joku huoli. Ei huolta, mutta hän oli lapsena asunut talossamme. Tuntui luonnolliselta pyytää hänet sisään katsomaan taloa. Hän ihmetteli miten kellarista oli voitu tehdä "huone", koska talon alla oli lähde ja hänen isänsä oli joskus 30-luvulla kertonut sieltä tulevan ikuisesti kosteutta. Kosteudenkerääjän säiliö veti varmaan 10 litraa vettä ja sitä piti tyhjentää pari kertaa viikossa - uskon siihen lähteeseen! Tämän uuden laitteen vesisäiliö vetää vain muutaman litran eikä sen ole tarkoitus olla jatkuvasti päällä. Se sammuukin itsestään oltuaan 12t yhtämittaisesti käynnissä.

Suomessa ei pitäisi olla hometta ollenkaan koska ei ikinä ole kuumaa ja kosteaa. Aina voi pitää ikkunoita auki. Silti hometaloja on vaikka kuinka paljon. Se on kummallista.

Erilaisia kosteudenkerääjiä joita meillä on käytössä. Purkeissa on valkoisia rakeita jotka imevät kosteuden niin että muuttuvat vedeksi. Lopulta rakeita ei ole yhtään ja purkillinen vettä kaadetaan pois ja purkki heitetään roskikseen. Koukulla varustettu raepussi menee henkarikaappiin, oikealla oleva jonkinlaisia helmiä sisältävä pussi roikkuu ovenkahvassa. Sen sisällön pitäisi muuttua kosteuden myötä oranssiksi mutta 6 kuukautta roikuttuaan väri on edelleen sama. Sitten on niitä laatikoihin meneviä geelipusseja ja bambupurua erilaisissa pusseissa.

Uusi kosteudenkerääjä vierashuoneen lattialla.

Kosteudenkerääjän hienosäätönäppäimistö. Laite on tänään ostettu joten mitään kokemusta en vielä siitä voi jakaa. (P.S. seuraavana aamuna säiliössä oli 1,5l vettä 12 tunnin ajalta kerättynä.)

Neljä päivää Chennaissa

Chennai on aina ollut kaukaa kaunis. Tämä on Holiday Innin kattoterassilta otettu kuva. Hyvä uima-allas ja lämmin ilma.

Mikko käy silloin tällöin Chennain tehtaassa katsomassa että asiat ovat edelleen hyvin. Hyvin latureita tehdään edelleenkin vaikka suurella tehdasalueella ei tehtaista enää ole kuin Salcomp jäljellä. No, kun Mikko oli menossa taas Chennaihin, niin ihan yhtäkkiä minulle tuli tunne että olisipa kiva käydä Chennaissa ja sitten löysimme sopivan hintaisen lennon ja siten lähdin mukaan. Edellinen kerta Intiassa oli joulukuussa 2012 kun muutimme sieltä pois.

Uusi lentoasema oli ilmeisesti valmistunut, mutta en oikeastaan huomannut että se oli uusi. Tavallaan on ihanaa ettei asiat muutu. Keskeneräisyyden tunnelma jonka muistan niin hyvin Intiasta, leijui koko lentoasemalla. Seinät olivat kotoisasti osin maalattu, osin maalaamattomat, osin maali oli jo kulumassa pois. Kokolattiamaton saumat, nurkat ja reunat repsottivat viimeistelemättöminä tupsuina, joihin väsynyt jalkojaan laahaava matkustaja kompastui. Loputon lasiseinäinen käytävä, jota pitkin kuljettiin ensin puoli kilometria vasempaan ja käännyttin takaisin oikealle seuraten lasiseinän toista puolta suunnilleen samaan kohtaan mistä oli lähdettykin, mutta siis lasiseinän toiselle puolelle, oli ärsyttävä. En silti usko että käytävää suunniteltaessa oli ajateltu matkustajien kannalta inhottavin vaihtoehto. Joko ei oltu ajateltu mitään tai oli ajateltu todella pitkälle siten että lentomatkustajien on hyvä oikaista jalkojaan ja saada veri kiertämään lentomatkansa jälkeen. En usko jälkimmäiseen vaihtoehtoon, mutta olen hyvin negatiivinen luonne.

Sen sijaan immigraatio sujui hienosti. Olin tehnyt viisumihakemuksen netissä ja sain viisumin passiini muutamassa minuutissa ja immigraatio hoitui samalla tiskillä. Käsittämätöntä tehokkuutta. Samoin matkatavarat tulivat nopeasti, mitä en muista aiemmin tapahtuneen. Uutta oli myös se ettei lentoaseman ulkopuolella vyörynyt laumoittain ihmisiä vaan ulos pääsi kävelemään vapaasti ilman että joutui työntämään ketään pois tieltä.  Vastaanottajat pysyivät heille varatussa paikassa mikä oli minusta todella erikoista.

Babu, entinen autonkuljettajamme, oli hieman laihtunut mutta muuten entinen Babu. Kuljin kolme päivää Babun kyyditsemänä ja viimeisenä päivänä Venkateshin, toisen entisen autonkuljettajani kanssa. Venkatesh ei ollut laihtunut. Babu oli yhtä korrekti kuin aina, niukkasanainen, kunnes jotain häneltä kysyin, jolloin puhetta purskahti kuin tulppa olisi avattu. Tuttu Babu. Venkatesh taas puhui koko ajan kuten aina ennenkin.

Suurimpana juoruna kuulin että Prabha, se varsinainen oma autonkuljettajani, on nyt päässyt vihreälle oksalle, rikastunut ruettuaan veljensä kanssa grynderiksi tai kiinteistöalalle tai jotain sellaista. Prabha, joka ei koskaan ollut mikään ruudinkeksijä, vaan hyvin hitaasti ajatteleva nahjus ja ilmiselvä luuseri! Sellainen josta usein ajattelin kuinka Prabhan isä ja veli olivat varmasti hakanneet häntä pienenä, siitä oli tullut se kepitetyn koiran anova katse joka Prabhalla aina oli. Mutta Prabha oli kuitenkin rikastunut niin että oli ostanut auton! Tämä on todella mullistavaa. Prabha oli aloittanut työuransa kadunkulmassa silittäjänä, hankkinut ajokortin ja edennyt Huyndain autotehtaan testikuskiksi, sieltä autonkuljettajaksi ja nyt siis grynderiksi. Auto! Kadunkulman silittäjällä ei ikinä ole kuin korkeintaan ruosteinen Hero-merkkinen polkupyörä. Moposta silittäjä voi uneksia, mutta ei ikinä autosta. Ja Prabha, ihana luotettava päähänpotkittu kuskini, oli onnistunut sosiaalisessa nousussa.

Samoin entiselle talomme vartijalle Supervorille oli käynyt hyvin. Supervor oli nyt autonkuljettaja. Autonkuljettajana voi tienata hyvinkin kolme kertaa enemmän kuin vartijana. Eikä Supervorkaan mikään järjen jättiläinen ollut. Rutiköyhän riisinviljelijän pojalta todella hieno saavutus!

Babun perheessä oli sen sijaan tapahtunut ikäviä. Babun nuorempi veli jonka kouluttamiseen oli sijoitettu perheen rahat, oli insinööriksi valmistuttuaan tavannut töissä tytön jonka kanssa oli nyt sännännyt rakkausavioliittoon. Babu oli yrittänyt puhua veljelleen järkeä, isä oli raivonnut, äiti sairastunut surusta. Poika ei suostunut tavalliseen, hyväksi havaittuun vanhempien järjestämään avioliittoon. Viikon oli riidelty ja sitten äiti kuoli, tottelemattoman pojan rakkausavioliiton aiheuttama suru ja murhe oli liikaa sokeritautiselle vanhukselle. "My mother very old, Mam, 53 years".

Kun muinoin ensimmäisen kerran kuulin puhuttavan rakkausavioliitosta, siitä puhuttiin sellaiseen sävyyn että kuulin termin "love marriage" aivan luontevasti sanana "low marriage". Muistan silloin keskustelussa itsekin yrittäneeni myötätuntoisena kauhistella "alhaista avioliittoa", koska ajattelin että kyse oli jostain pöyristyttävästä kastierosta tai muusta hirveästä jutusta. Samaan tyyliin rakkausavioliitosta aina puhuttiin, jotenkin vaikeasti tai asiana jota kuuluu selitellä ja hävetä.

Ostoskeskuksessa kavereiden valokuvaaminen on yhtä suosittua kuin aikaisemminkin.

Uusin ostari Phoenix Mall on todella hieno ja melkein viimeistelty. WC:stä puuttui saippua ja vain yksi lavuaari toimi, mutta muuten se oli ihan kuin tavallisessa elämässä.

Kävin Kalpa Drumasta tilaamassa mökille verhot jotka tehtiin valmiiksi niin nopeasti että sain ne mukaani Hong Kongiin. Istuin Anokhissa ja Ametystissa kahvilla ja lounaalla, kävin Express Avenue Shopping Mall'issa, kävin myös kashmirilaisten mattokauppiaiden luona katsomassa heidän uusia mattovalikoimiaan. Uusia mattoja meille ei enää mahdu, mutta olimme ilmeisesti sen verran hyviä asiakkaita että myyjä muisti heti minut nimeltä ja käski sanoa terveisiä Mikolle (jonka nimen myös muisti) ja kertoi että ostamamme silkkimatto maksaa nyt yli kaksi kertaa enemmän kuin mitä me maksoimme siitä kaksi ja puoli vuotta sitten. Meitä varmasti huijattiin mattokaupoissa pahan kerran, mutta olemme edelleen valtavan tyytyväisiä mattoihimme joten kaikki on hyvin.

Chennaissa oli hyvä käydä. Neljä vuotta siellä oli rankkaa mutta samalla ihmeellistä aikaa. En oppinut Intiasta mitään muuta kuin ettei sitä voi ymmärtää tai selittää. Luin nyt vanhoja blogejani tuolta ajalta ja ihmettelin olenko minä todella joskus elänyt noin erikoista elämää.

Kompostointia keittiössä

Olemme todella tyytyväisiä Hong Kongin kotiimme. Talo on aivan keskustassa: jotkut ilmoittaa osoitteeksi Admiralty, jotkut Wanchai. Joka tapauksessa kävelemme Centraliin, Sohoon ja Causeway Bayhin. Kävelemme myös ylös Peakille mutta se on enemmän urheilua koska siinä tulee hiki. Tosin olen kävellyt sinne minihame päälle, ballerinat jalassa ja käsilaukku olalla mutta silloin tunsin itseni vähän tyhmäksi. Sohoon kävelee 20 minuutissa kuten Causeway Bayhinkin, Central on 10 minuutin kävelyn päässä, Peakille kapuaa 30 minuutissa. Metro, bussit ja ratikat ovat ihan vieressä.

Hong Kongissa asutaan luultavasti ahtaimmin maailmassa. 90% opiskelijoista asuu vanhempiensa kanssa ja jatkavat vanhempiensa kanssa yhteiseloa samassa asunnossa vielä senkin jälkeen kun ovat valmistuneet, menneet naimisiin ja saaneet ensimmäisen lapsen. Asunnot ovat kertakaikkiaan kalliita. Ja pieniä. Kun haimme asuntoa, katsoin myös suurempia asuntoja halvemmilta paikoilta, mutta tajusin pian että suuremmat neliöt tarkoittivat vain pienempiä huoneita joita oli enemmän. Mitä enemmän oli neliöitä, sitä pienemmäksi olohuone ja master bedroom kutistuivat. Kaikista asunnoista nykyinen tuntuu todelliselta löydöltä. Olohuone on avara koska eteistä ei ole, ovesta astutaan suoraan olohuoneeseen. Makuuhuoneeseemme mahtuu King-size sänky mikä on harvoin mahdollista. Tosin hongkongilainen King ei ole sama kuin amerikkalainen, mutta silti 200 x 180 cm sänky on parempi kuin 180 x 145 cm tai jotain muuta, sänkyjen koot ovat standardoituja vain siten että ne ovat pieniä ja mahtuvat minikokoisiin makuuhuoneisiin joihin ei muuta sitten mahdukaan.

Ei minun silti pitänyt sängyistä kirjoittaa. Tuli varmasti selväksi että olemme enemmän kuin tyytyväisiä kotiimme.

Kun kävin katsomassa lokakuussa tätä tulevaa kotiamme, huomasin keittiön tiskiallaskaapin haisevan ja siinä oli kosteusvauriota. Ei se ole suuri juttu, vuokranantaja korjaa tuollaiset. En pitänyt kiirettä korjauksen kanssa koska tyhjän asunnon kalustaminen oli tärkeämpi juttu, meillehän ei tullut mitään muuttokuormaa Suomesta. Sitten tuli joulu ja lähdimme Suomeen enkä edelleenkään tehnyt muuta kuin ilmoitin vuokranantajalle että kaappi kannattaa joskus korjata.Tai itse asiassa ilmoittaminen on tehty vielä helpommaksi vuokralaiselle. En ole koskaan tavannut vuokraisäntäämme enkä kommunikoi hänen kanssaan, vain välittäjän kanssa.

Kaappi ja koko keittiö haisi kieltämättä mädälle. Tai homeelle tai ehkä homeiselle mädälle. Korostui aina kun käytin pyykinpesukone-kuivuriyhdistelmää. Keittiön käyttö on meillä mitätöntä - aamupala, iltatee. Muuten syödään jossain ulkona. Ja Mikkohan on joka tapauksessa melkein aina matkoilla joten ei kannattanut hötkyillä. Mutta lähetin vihdoin WhatsAppilla välittäjälle uudet valokuvat kaapin uusista homeista ja pyysin että se korjataan.

Kesti kolme päivää ja tänään kaappi on ilmeisesti kunnossa. Tuli yksi korjausmies, ilahduttavasti englantia puhuva pappa ja sanoi korjaavansa sekä vuodon että homehtuneen kaapin lattian. Toisin kuin Intiassa, puusepällä oli kaikki omat työkalut mukana. Jotenkin se teki vaikutuksen minuun. En varmasti ikinä unohda Intian aikojen ikuisia korjauksia ja sitä miesmäärää joka lappasi kotiimme korjaamaan milloin mitäkin. Nyt vain istuin huolettomana ruokapöydän ääreen puhtaaksikirjoittamaan äitini sota-aikaisia kirjeitä veljelleen, projekti joka on unohtunut pahan kerran.

Keittiöstä tuleva haju muuttui. Se ei ollut enää homeisen mätä lemu vaan puhtaan kompostin multainen tuoksu. Ihan miellyttävä mutta aika yllättävä. Meillä ei ole kompostointimahdollisuutta koko talossa. Käänsin pääni ja keittiön lattialla näytti olevan multakasa. Erikoista.
- "Not good material any more?" esitin älykkäästi
- "Bad, very bad chipboard (vai mikähän sen käyttämä erikoissana nyt oli). Water leaking here and here. I will repair leakage and floor." sanoi puuseppä

Lastulevystä näköjään tulee varsin hyvää multaa. Kannattaa muistaa mökillä. Kerrostalossa en keittiön allaskaapissa viitsi pitää kompostia muhimassa. Matoja ei ollut mutta en muutenkaan harrasta onkimista. Kaikki hyvin ja kunnossa, haju on pois, home ei leviä muihin rakenteisiin ja jatkan äitini kirjeiden puhtaaksikirjoittamista.

 Minusta tämä allaskaapin lattia on sen näköinen että se alkoi vaatia jo pientä korjausta.

Kaapinkorjaaja repikin ensitöikseen kaiken irtilähtevän kaapista. Ihan viisas toimenpide.

 Betonivalun alta näkyi pilkistävän multaa mutta se olikin vain vettynyttä lastulevyä.

 Kostunut ja puolittain maatunut lastulevy tuoksuu puhtaalle mullalle. Yllättävää ja miellyttävää silloin kun itse joutuu olemaan samassa pienessä asunnossa korjauksen ajan.

 Keittiökaappi on parissa tunnissa korjattu, pesukone päällä, lattia siisti. Ei enää hajua.

 Samalla voin esitellä muutenkin kotiamme. Tässä olohuone.

Tämä kuva on otettu olohuoneen maton päällä ja näyttää missä eteinen ja ruokailutila on. Tai siis ulko-ovi kerrosaulaan jossa on 3 hissiä ja lisäksi suurempi tavarahissi. Porraskuilussa jokaisessa kerroksessa on roska-astiat jotka tyhjennetään pari kertaa päivässä. Eli roskia ei saa itse raijata ulos asti. 

Makuuhuoneeseen mahtuu King size-sänky ja mahtuu vielä liikkumaan. Sen lisäksi saimme sinne vallan hyvin asennettua Ikean suuren liukuovellisen vaatekaapin. Ikkunalauta on leveä ja toimii yöpöytänä minulle, Mikko ei tarvitse sellaisia ylellisyyksiä.

Vierashuoneessa säilytetään yleensä silitettäviä vaatteita räkissä roikkumassa. Tämä sänky on hyvää hongkongilaista Queen-standardia jota olemme levittäneet hankkimalla siihen Ikean standardin mukaisen Queen-petauspatjan jolloin siinä mahtuu kaksi aikuista ihan mukavasti nukkumaan.

Kuten asuntoilmoituksissa aina on, laitoin tähän vielä kuvan kylppäristä vaikka se on vähän brutaalia tai ei niin tyylikästä. Mutta toimiva hyvä kylppäri.