Muuttopäivä

Ei tämä muutto tällä hetkellä oikeastaan erikoiselta tunnu vaikka Hongkongissa onkin parhaillaan suurin mielenosoitus sen jälkeen kun alue siirtyi siirtomaaisäntä Britannialta takaisin Kiinan haltuun vuonna 1997.  Vaaditaan aitoa demokratiaa johon kuuluu muun muassa oikeus nimittää itse ehdokkaansa vuoden 2017 vaaleihin. Vaaleissa valitaan Hongkongin erityistalousalueen seuraava hallintojohtaja. Tällä hetkellä Hongkongin perustuslain mukaan ehdokkaat asettaa nykyisin nimityskomitea, joka tiedetään manner-Kiinan ohjailemaksi jolloin ehdokkaatkin saattaisivat olla enemmän manner-Kiinan kuin hongkongilaisten mieleen. Toissapäivästä alkaen Hongkongin saarella on tungeksinut mieltään osoittamassa 500,000 - 800,000 ihmistä. Toistaiseksi mellakointi on ollut suhteellisen rauhallista. Ykkösuutinen mediassa silti. Mielenkiintoinen muuttopäivä noin kansainvälisesti ajatellen. 

Siksi kai pitäisi olla kovasti tohkeissaan. Mutta ei se nyt meiltä onnistu. Olemme ihan vaan lungisti vielä kotona Helsingissä. Finnairin suora lento Hongkongiin lähtee puolen yön aikaan. Pakkasimme aamulla viisi matkalaukullista vaatteita, kenkiä ja muuta tilpehööriä, mitään muuttokuormaa ei lähde mukaamme. Vasta jouluna lähetämme lentorahtina jotain lisätarpeellista mukaan. Eihän meillä vielä ole edes kotia Hongkongissa! Toissapäivänä päädyimme asettautumaan kuukaudeksi huoneistohotelliin Hongkongin Kennedy Towniin ja sieltä käsin etsimme pysyvämpää luukkua. Tai kai minä etsin ja Mikko on töissä.

Kun on muuttanut hirmuisen monta kertaa, vaihtanut mannerta ja maata, ei tämä tällä hetkellä tunnu oikeastaan kummoisemmalta kuin vähän pidemmälle matkalle lähtö. Muutamia eroja kyllä on:
1. Lasten perheiden hyvästely tuntui tosi haikealta.
2. Eilinen käynti Riistavuoren muistisairaiden osastolla äitiä katsomassa itketti. Äiti oli yllättävän virkeä ja kun hyvästelin ja sanoin että nähdään jouluna, äiti hymyili ja sanoi "tulethan pian katsomaan minua?". En tiedä kuinka paljon äiti ymmärtää ajankulua, mutta silti itketti. Kun sanoo hyvästit 89-vuotiaalle, ei voi olla varma onko sitä seuraavaa kertaa enää kolmen kuukauden kuluttua.

Muuten en osaa kertoa oikein mitään. Tuntuu että aivot ja ajatukset on pikkuisen tahmeat. Vähän tässä ikäänkuin pyörittelen peukaloita ja mietin pitäisikö tehdä jotain ja tehdä tästä päivästä enemmän erikoinen. Ehkä aika kuluu hitaasti.

Koska itse olen näin lammasmaisen lauhkea ja tahnainen, on varmaan ihan hyvä että Hongkongissa on nyt säpinää.