Kiva kävely huipulle

Kävelin eilen Sheung Wan ja Soho-alueella katsomassa voisiko siellä asua. Voisi hyvinkin.
Jatkoin vaeltelua ja olin lopulta Victoria Peak'illä tai yksinkertaisesti The Peak. Se on saaren korkein kukkula, 552 metriä merenpinnasta. Kennedy Town-bussini pysäkki oli aivan rannassa joten kipusin kaikenkaikkiaan varsin korkealle.
Peak on Hongkongin suosituin nähtävyys, mutta se ei tee siitä halveksittavaa paikallisille. Sieltä on mahtavat näkymät, huipulla ilma on raikasta, siellä on rauhallisia kävelyreittejä ja paljon luontoa. Olen joka kerran Hongkongissa käydessäni kivunnut Peakille, mutta en ole koskaan aiemmin ollut siellä auringonlaskun aikaan. Kannattaa olla juuri siihen aikaan!
Peak oli mukavan ilmaston ja näkymien vuoksi rikkaiden brittien suosima paikka jo 1860-luvulla jolloin sinne mentiin kantotuoleilla. Kantotuolit olivat yleisiä kuljetustapoja joka puolella maailmaa tuohon aikaan. Hikoiltuani itseni märäksi kivutessani subtrooppisessa metsässä asfaltoitua tietä ja kävelypolkuja ajattelin miten maailma ja ajattelutapa onkaan muuttunut. Istuminen jonkinlaisessa kopissa tai tuolissa ihmisten kantamana tasaisellakin maalla tuntuisi todella kiusalliselta. Mieluummin hikoilen ja kiipeän itse vaikka minihameessa ja käsilaukku olalla kuten nyt. Enhän ollut suunnitellut mitään urheilusuoritusta.
Peak Tram rakennettiin 1888, pian saatiin myös tie ja sen jälkeen rinteille ja huipulle rakentaminen alkoi helpottua. Huipulle pääsee nyt bussilla, taksilla ja yksityisautoilla. Ja sillä rinnejunalla ja tietenkin kävellen. Mutta edelleen huipulla on tilaa.

 Tuolla jotakuinkin keskellä kaikkia rakennuksia on Mikon toimistorakennus.

 Kävelyreitti huipulta alaspäin - näkymä etelään. Pieni järvi on varavesiallas. Makeaa vettä oli alunperin todella vähän Hongkongissa. Jo ensimmäisten lavantautiepidemioiden yhteydessä rakennettiin vedenkeräysaltaat ja vedenpuhdistamot. Nyt kraanavettä voi juoda vaikka se ei maistu kovin hyvälle. Teen ja kahvin siitä keittää mainiosti joten elämä on helpompaa kuin Intiassa jossa vain tiskasimme ja pesimme pyykit kraanavedellä. Tosin siellä astioitakin joskus huuhdottiin pullovedellä jos niitä ei heti kuivattu. Hedelmät pestiin pullovedellä, pullovedessä keitettiin spaghetti ja kaikki muu mikä syötiin. Kylpyhuoneessa oli aina vesikannu hampaidenpesua varten. Suihkussa ei takuulla avannut suutaan, ainakin meillä Chennaissa vesi usein myös vähän haisi.

 Olipa todella rauhallista kävelyä. Hassua että tässä silti kulki muutama auto ja vieläpä molempiin suuntiin. Ohitus oli millintarkkaa hivuttautumista.

 Rinteet ovat oikeasti jyrkät. En mielelläni lähtisi kiipeilemään tuonne. Onneksi se ei ole sallittu.

 Rinteet on suojattu jollain kivennäköisellä kuorrutuksella. En tiedä mitä se on. Pengerryksiä on paljon. Muutenhan koko kukkula rapisisi kai mereen.

Aurinko laskee iltakuuden jälkeen hyvin nopeasti. Pimeys ei kuitenkaan tule liki yhtäkkisesti kuten Manauksessa tai Chennaissa vaan kaunis sininen hetki kestää sen verran että sitä ehtii ihailla.