Suomessa töissä

Jäin joulun jälkeen kuukaudeksi Suomeen töihin, vuokralääkäriksi. On kai sitä yritettävä pysyä työelämässä mukana, säilyttää ammattitaito ja onhan oma, itse tienattu raha oikein mukava, itsekunnioitustakin kohottava juttu.

Vuokralääkäritoiminta on nyt vähän jäissä Sote-sotkujen ja kuntien säästötoimenpiteiden vuoksi. Helsingin kaupunki on irtisanoutunut vuokralääkäreiden käytöstä, mutta hädän hetkellä on sinnekin sellainen otettava. Siksi olin kaksi päivää Kontulassa. Olen muuten ollut Vantaalla useassa paikassa, Espoossa kolmessa yksityisessä kaupungin ostopalvelupaikassa. Vantaalla olen enimmäkseen kaupungin vanhuspalvelussa, Kontula oli samoin kaupungin, lisäksi olen kiertänyt Folkhälsanin paikkoja eri kaupungeissa. Aiemmin olen ollut Kustaankartanossa ja lisäksi olen nähnyt eri terveyskeskusten vuodeosastoja. Viime kesänä olin hetken Helsingin kotihoidon lääkärinä.

Minulla on siis aika kattava, joskin sirpaleinen näkemys vanhusten hoidon nykytilasta. Näkemystä haittaa paljon se että käynnit eri paikoissa ovat tavattoman kiireisiä. En todellakaan ehdi kierrellä, katsella, haistella ja imeä itseeni ilmapiiriä. Hädin tuskin ehdin jutella muutaman asukkaan kanssa jota käyn tutkimassa, muuten lääkärin kierrot tarkoittavat hoitajan kanssa keskustelua toimistossa. Hoitaja kuvaa ongelman, pohditaan ratkaisua, minä teen päätöksen. Jos tunnen oloni epävarmaksi millaisesta asukkaasta tai ongelmasta on kyse, menen itse katsomaan, mutta silloinkin käynti on lyhyt vilkaisu. Mutta muistisairaallakin vanhuksella on hämmästyttävä kyky skarpata kun kuulevat maagisen sanan "lääkäri". Silti minusta on asiallista esittäytyä omalla nimelläni ja tittelillä, on potilaan oikeus tietää kenen kanssa puhuu vaikkei sitä muistaisi enää 10 sekunnin kuluttua.

Jo tästä kävi varmaan ilmi että ei tämä systeemi ihan ongelmaton ole ja jotain voisi tehdä paremmin. Silti minulle suurin ongelma on eri tietojärjestelmät ja se on tietenkin aivan järjetön ongelma, koska sellaista ei pitäisi olla olemassa. Tiedonkulunhan täytyy olla sujuvaa kun on kyse sairauksista ja hoidoista. Jos joku tiedonkulussa mättää, tieto ei löydy tai sitä ei saa, se on aina suuri potilasturvallisuusriski.

Olen käyttänyt Pegasosta ja Efficaa joihin molempiin tehdään koko ajan uudistuksia joihin en ole perehtynyt koska käytän niitä hyvin satunnaisesti. Vantaalla on käytössä graafinen Finstar, jota en ollut koskaan aiemmin käyttänyt. Vanhusten palvelukeskukset ovat edelleen sosiaalipuolen heiniä, kun taas terveyskeskukset, sairaanhoito ja kaupunginsairaalat terveysviraston. Koska virastot olivat aiemmin erillisiä yksiköitä, ne ovat Helsingissä valinneet eri potilastietojärjestelmät jotka eivät keskustele keskenään. Kaupunginsairaalat käyttävät samaa tietojärjestelmää kuin terveyskeskukset mutta HYKSillä on oma järjestelmänsä. Yksityisillä lääkäriasemilla on omat systeemit joista en tiedä mitään. Yksityispotilaiden tietoihin en pääse edes sillä aputietojärjestelmällä jonka kautta pääsen erillisten tunnusten ja potilaan luvalla katsomaan sairaskertomustietoja sekä kaupunginsairaalasta, terveyskeskuksesta ja HYKSistä vaikka potilaani onkin sosiaalipuolella pitkäaikaispotilaana vanhustenkeskuksessa. Sama tietenkin toisin päin: kun potilaani menee HYKSiin, sielläkin joudutaan seilaamaan kahden tietojärjestelmän välillä jotta saadaan tolkku potilaan tilasta. Onneksi nyt on tehty päätös että hyvin muistisairaalta tai muuten sellaiselta jonka ymmärrys ei enää riitä ymmärtämään mistä on kyse, ei tarvitse pyytää lupaa potilastietoihin pääsemisestä.

Kaiken tämän jälkeen luulen ettei lukijanikaan ymmärrys riitä ymmärtämään mistä kirjoitin. Mutta perimmäinen idea varmaan tuli selväksi, se että tieto ei kulje ja potilastietojärjestelmät eivät toimi.

No, kun menen taas uuteen paikkaan, kirjaudun järjestelmään sisään jos olen saanut tunnukset. Jos en ole saanut tunnuksia tai tunnusten antajat ovat koulutuksessa tai lomalla, aloitan puhelinrumban  HelpDesk-henkilöiden kanssa. Siihen saattaa mennä kaksi tuntia aikaa. Se on aika paljon jos tarkoitus oli olla kyseisessä paikassa neljä tuntia. Lääkäri käy paikoissa vaihdellen 1-4 kertaa kuukaudessa joten asioita on kertynyt varsin paljon. Ja kun jokainen potilas on minulle uusi, tietojärjestelmä uusi, hoitajat uusia, voi vain kuvitella ettei kaikki suju kuin tanssi. Se voisi ehkä olla tanssia jos kyse olisi terveistä iloisista ihmisistä joille voisi vain huikata hyvät päivät, mutta ikävä kyllä hyvin vanha ihmiset harvoin ovat terveitä ja reippaita.

Huomaan nyt että tästä tulisi romaani. Paras lopettaa. Tämä oli vain alkulause. Vanhustyö on palkitsevaa ja tärkeätä ja pidän siitä todella paljon. Alalla on tehty paljon hyvää ja tehdään koko ajan. Kun valmistuin vuonna -85, hoidin vanhuksia jotka makasivat elävinä kuolleina sängyssä luurankomaisina puhumattomina muumioina. Nyt sellaista ei enää näe. On keksitty kuntoutus ja liikkuminen. Mutta voi... siitäkin voisin kertoa vaikka mitä anekdoottia, surkuhupaisaa tarinaa ja myös lukuisia uskomattomia onnistumisia. Tärkeintä on että hyvä työ jatkuu, vanhustyöntekijöiden ammatin arvostus nousee ja myös palkkaus saadaan kohdalleen. Siten vanhusten työhön hakeutuu ne jotka oikeasti työtä arvostavat ja haluavat sitä tehdä.