Kirjoitusongelmia

Kun muutimme Hong Kongiin, mietin mitä voisin tehdä täällä. Kirjoittaminen on minusta aina ollut kivaa. Olen ollut jopa Orivedellä oppimassa tieteellisen tekstin popularisointia ja oman elämän tarinan kirjoittamista. Orivedellä oli tarjolla kiinnostavalta kuulostava Uuden journalistiikan verkkokurssi jonne oitis ilmoittauduin. Jonkin ajan kuluttua Orivedeltä otettiin yhteyttä ja kerrottiin ettei Uuden journalistiikan verkkokurssille ollut muita ilmoittautuneita mutta Proosan kirjoittamisen verkkokurssille mahtuisi vielä yksi. Minut on hyvin helppo ylipuhua mihin vain joten vastasin samantien myöntävästi, mikä oli tietenkin tyhmää. En ole koskaan ajatellut kirjoittavani minkäänlaista proosaa.

Vaikka kurssi on tehty sikäli helpoksi ettei ole pakko kirjoittaa romaania eikä saada aikaiseksi edes yhtä lyhyttä novellia, on kuitenkin kirjoitettava kerran kuukaudessa annetun aiheen mukainen harjoitustyö. Vähän kuin kouluaine. Varmaan puolet kurssilaisista kirjoittaa suurempaa kokonaisuutta ja tuovat muiden arvioitavaksi kirjansa yhden luvun kerrallaan tai upeita yksittäisiä novelleja. Valtavan hyviä tarinoita. Suomalaiset ovat kirjoittajakansaa.

Olen heikkoluonteinen ja suostun mihin vain minut yllytetään, mutta tämä kuukausittainen kirjoitustyö on jotenkin ylitsepääsemätön ponnistus koska kukaan ei oikeasti ole minua siihen ylipuhumassa. Minun pitää itse suoriutua siitä. Hyvin vaikeata.

Koulussa ainekirjoitus oli lempiaineitani ja olin hyvä kirjoittaja. Ystäväni Tarja, joka oli kaikissa muissa aineissa minua parempi, tuskailee vieläkin sitä ettei Tyttönorssissa kukaan muu kuin minä ollut saanut kymppiä ainekirjoituksessa. Koska Tarja todella oli jopa urheilussa minua parempi, en ole viitsinyt kertoa että Ullan yläluokilla oleva sisko kirjoitti uskomattoman hienoja uskonnollis-filosofisia analyyseja joita opettajakaan ei voinut ymmärtää ja varmaan siksi Ullan siskolla oli ainekirjoituksessa aina kymppi.

Kun olimme kirjoittaneet ylioppilaiksi, minä en päässyt Polille maanmittariksi eikä Ulla lääkikseen. Hätäpäissämme olimme laittaneet hakupapereita minne sattui ja kävimme pääsykokeissa jonka tuloksena syksyllä minulla oli erikoinen aineyhdistelmä suomen kieli - kansatiede - matematiikka ja kirkosta eronnut Ulla oli teologisessa tiedekunnassa. Päätimme ottaa ilon irti yliopistoelämästä ja liityimme Eteläsuomalaiseen Osakuntaan. Syksyn ensimmäisessä kokouksessa kerroimme olevamme taitavia kirjoittajia ja kiinnostuneita osakunnan lehden toimittamisesta. Tuohon aikaan oli muotia bailata ja dokata eikä osakunnat itse asiassa kiinnostaneet juuri ketään. Ehdotimme että lehden tulisi olla vähemmän intellektuelli ja enemmän hauska jotta se vetoaisi laajoihin opiskelijajoukkoihin jolloin osakunnan rivit olisivat jälleen täydet. Lupasimme kirjoittaa vetävän pakinan ensimmäisen vuoden opiskelijan näkökulmasta.

No, kun deadline alkoi lähestyä, iski sama kirjoitusjumi kuin nytkin. Paniikki eikä mitään tekstiä. Ostimme punkkua ja pullon Koskenkorvaa, menimme Ullan Sturenkadun yksiöön ja aloimme dokata. Koskis oli varmasti väärä valinta. Olisi pitänyt juoda helmeilevää Elyseetä. Tulimme synkkämielisiksi, pohdimme maailman mielettömyyttä, kansojen keskinäisen solidaarisuuden puutetta, nuorison aatteettomuutta, opiskelun turhuutta. Ulla itki boheemia pitkätukkarunoilijaansa jonka kanssa seurustelu ei koskaan ehtinyt alkaa, minä kaukorakkaus-kommunisti-arkkitehtiani.

Juuri ennen kuin kaikki pimeni, saimme pakinan valmiiksi. Siitä tuli tavattoman surullinen ja todella huono ja olen onneksi unohtanut melkein koko jutun. Muistan vain että se kertoi maalta tulleesta Huugo-nimisestä hontelosta pojasta mikä oli ehdottoman väärä valinta koska ESO on pääkaupunkiseudulta tulleiden osakunta. Ikävä kyllä muistan edelleen ne välttelevät katseet ja suppeat kommentit kun palautimme pakinamme. Muistan senkin että pakinanpalautuskokouksessa oli Matti Klinge joka rusetti kaulassa puhui huolitellun taidokkain sanakääntein, upeita sivistyssanoja ripotellen osakunnan merkityksestä ja tavoitteista ja kertoi kuinka ilahtunut oli kun oli uusia aktiivijäseniä jotka pitävät kirjoittamisesta.

Sen jälkeen lopetimme Ullan kanssa osakunta-aktivismimme. Seuraavana syksynä lopetimme myös synkkämielisen humanistiuramme. Ullasta tuli psykologi ja minusta lääkäri.

Minulla pitäisi huomenna olla kuukauden Proosan kirjoittamisen verkkokurssin viides harjoitustyö valmiina.