Aamulenkki

Olen yrittänyt ryhdistäytyä reippaammaksi ja ruennut juoksemaan aamuisin. Ei nyt joka aamu, mutta useamman kerran viikossa. Sellainen puolen tunnin lenkki, mutta matkan pituudesta en osaa sanoa mitään. Ainakin siinä on noin neljäsataa porrasta joita kipitellään ylös ja alas.

Menen hissillä alas ja hiljaisella sivukadullamme näen ensimmäiseksi kaksi vanhaa naista voimistelemassa. Sellaisia naisia ei muuten täällä näe, kommunismi-Kiinan reliikkejä, Mao-uniformujen sijaan sellaiset nilkan yläpuolelle päättyvät epäpukevat mustat one-size-fits-all housut ja 2/3-hihainen samea kukkapaita. Hiuksissa permanentti. Hong Kongin vanhat naiset ovat minusta tyylikkäitä, kuten nuoretkin, mutta ehkä heillä on tuo rento koti-look johon törmään aamuisin. Ikäihmisten aamuvoimistelu kestää tunnin ja sisältää lähinnä vinhavauhtista käsien heiluttelua ja hartioiden pyörittelyä.

Talomme kulmalle ovat kerääntyneet viereisessä puistossa metsästävät kissat odottamaan kissa-mummon tuloa. Hän saapuu ruokakassien kanssa seitsemän maissa, yllään samanlainen kukkapaita ja epäpukevat housut kuin voimistelijoilla.

Kiipeän melkein 200 porrasta ylös neljässä minuutissa ja huohotan läkähtyneenä. Tiedän että puuskutuksestani huolimatta jaksan juosta, joten heti portaiden yläpäässä alan jolkottaa Kennedy Roadia. Sitäpaitsi portaat ovat varsin vilkkaasti liikennöidyt ja nääntyminen portaissa olisi tosi noloa. Ylempänä asuvat kävelevät rappuset alas metroasemalle ja ylösmenijät jatkavat vielä ylemmäksi Bowen Roadille autottomalle juoksupolulle tai jäävät pelaamaan tennistä. Jotkut kantavat fillarinkin portaat ylös ja polkaisevat Peakille. Eli ei kannata vaikuttaa uupuneelta, portaiden kipuaminen ei ole mikään suoritus vaikka jo aamulla on +27C ja ilmankosteus kastelee paidan seistessäkin.

Portaiden yläpäässä on korkea asuintalo ja sen edessä on kello 6:30 alkaen sekä aasialaisia että länsimaalaisia lapsia odottamassa koulubusseja. Lapsilla on erilaisia koulupukuja päällään joten he menevät useampaan eri kouluun. Lapsia saattelee filippiiniläisen tai indonesialaisen näköinen lastenhoitaja tai kotiapulainen, joskus mukana roikkuu myös äiti ja useimmilla on koirakin. Koiran ulkoilutus on kotiapulaisen hommaa. Koiria ulkoiluttavat kotiapulaiset rupattelevat keskenään jossain jalkakäytävällä ja nappaavat siinä sivussa koiran kakat sanomalehteen. Vesipullo on mukana jotta koiran pissat voi huuhtoa pois.

No, minä hölkkään kotiapulaisrykelmien ohi. Kapealla Kennedy Roadilla on kohtalaisesti liikennettä ja on pysyttävä jalkakäytävällä. Joskus joku töihin kävelijä osuu eteen ja on hidastettava kun ei mahdu ohittamaan - tie on rakennettu jyrkkään rinteeseen. Vaikka tie on puiden varjostama ja puistomainen, muutamia korkeita taloja on matkan varrella, kaikkien edessä lapsia odottamassa koulubusseja. Muutama töihin juoksija ohittaa minut, yksi urheilu-T-paidassa ja suorissa housuissa kävelevä valkohapsinen britin näköinen herrasmies kävelee reippaasti aina vastaan, töihin menossa.

15 minuutin juoksun jälkeen kipitän Hong Kong Parkin portaat alas. Portaiden liukkaus ei haittaa, mutta ne kohdat missä ei ole portaita, vain alamäkeä, on paras kävellä koska polku on sademetsän tyyppisestä kosteudesta liukas. Peak Tram'in kohdalla on Sports Center ja Squash-halli, jonne menee aina ihmisiä. Hirveän reippaita nämä hongkongilaiset. Juoksen vaihteeksi portaat ylös Hong Kong Parkiin ja löydän lisää portaita Tai Chi areenalle. En tiedä miksi siellä ei joukoittain harrasteta Tai Chita, siellä on vain yksinäinen nainen. Olympic Squaren portaista yritän selvitä ennen seitsemää jolloin sinne kokoontuu toistakymmentä todella trimmissä kunnossa olevaa länsimaalaista naista kahvakuulien ja muiden varusteiden kanssa. Heidän kuntoilunsa on kuin jostain amerikkalaisesta armeijaleffasta. Boot Camp. Värisen, kun kuvittelen itseni heidän joukkoon.

Taas tulee portaita ylös ja pääsen konservatorioon. En tiedä mikä konservatorio on mutta sen edustalla on kymmenisen kiinalaista eläkeläistä harjoittamassa Tai Chi'tä. Olen yrittänyt etsiä paikkaa missä opetetaan Tai Chi'tä, mutta sellaista ei ole löytynyt tai ne ovat kiinankielisiä juttuja. Ehkä koko harrastus on kuolemassa, en ole nähnyt yhdenkään itseäni nuoremman sitä harjoittelevan.

Vanhoja on muutenkin puistossa. Iäkkäät pariskunnat ovat aamuvoimistelemassa (heiluttamassa käsiään) tai filippiiniläiskotiapulainen taluttaa jotain todella vanhaa aamulenkille. Puoli kahdeksan aikaan alkaa koululaisia kulkea puiston laidassa olevaan kouluun ja tietysti työmatkalaisetkin oikaisevat puiston poikki.

Puiston jälkeen tulee taas ylämäki. Se on niin lohduton että kävelen sen. Kuitenkin viimeisen nousun, nelisenkymmentä porrasta takaisin Kennedy Roadille, juoksen ja yritän pientä loppukiriä omien portaidemme yläpäähän. Niiden alasmeno sujuu ketterästi ja kevyesti hypellen, kun tietää että lenkki on lopussa. Alhaalla eläkeläiset ovat edelleen heiluttamassa käsiään ja ruokalevolla olevat kissat nauttineet aamupalansa.

Aiemmin en ole ajatellut sanontaa "märkä kuin uitettu kissa". Minun aamuissani kissat makoilevat viihtyisästi turkki kuivana kun minä menen kotiovelle märkänä kuin käytetty tiskirätti. Aina voin yrittää selittää itselleni että juoksen vauhdikkaasti ja kissat vain syövät.