Uusi Vuosi ja paljon rahaa

Kaikkihan tietävät että muinaisen kiinalaisen kalenterin mukainen Uusi Vuosi vietetään kuukalenterin toisen uudenkuun jälkeen ja että se on vuoden suurin juhla. Sen aika on juuri nyt. Olen täällä huomannut käytettävän "Lunar New Year", "Chinese New Year" ja yleisimmin lyhenne "CNY".

Viime vuonna olimme ihan turisteja emmekä tajunneet koko juhlasta muuta kuin että onpas tylsää. Emme nyt ole paljon viisaampia, mutta ehkä hieman enemmän olemme havainnoineet mitä ympärillä tapahtuu.

Nyt tiesimme että talomme kaikille vartijoille ja siivoojille kuuluu antaa punainen kirjekuori, lai see. Kirjekuoria myydään ennen uutta vuotta kaikkialla katukojuissa ja toreilla. Kuoreen laitetaan tuore sileä seteli joita käydään pankissa jonottamassa ennen uutta vuotta. Minäkin kävin HSBC:n konttorissa hakemassa uunituoreita seteleitä talomme henkilökunnalle. Kymmenen HKD 50 (5,50 euroa) vartijoille, siivoojille sekä satunnaiseen tarpeeseen viisitoista HKD 20 (2,30 euroa) ja kotonamme käyvälle viikkosiivojalle HKD 100 (11 euroa). Laitoin $50 ja $20 setelit erilaisiin kuoriin jotta tunnistamme ne. Mikolle oli töissä varmuuden vuoksi annettu vielä kolmansia kuoria joita Mikko jakeli vuokrakonttorinsa aulassa istuville neitosille.

Kiinalaisen uuden vuoden juhlinta kestää virallisesti kolme tai neljä päivää, mutta punaisia kirjekuoria kuuluu antaa Uuden Vuoden 1 - 15 päivinä.

Rahakuoria annetaan aina ylhäältä alaspäin. Siis johtajat antavat alaisilleen, vanhemmat lapsille, naimisissa olevat naimattomille (tämä on paha...), jne. Sukulaislapsille ja lasten kavereille pitäisi antaa parinkympin lai see. Vastavuoroisesti omat lapset saavat punaiset kirjekuorensa joten sikäli tasapaino säilyy. Käsitin että naimisissa ollessa mies ei anna rahaa vaimolle tai päinvastoin, mikä on hienoa. Avopareista en kyllä tiedä. Ehkä naimissa olevat sukulaiset antavat heille rahaa. Mutta koska meillä ei ole sukulaisia, lapsia eikä lapsenlapsia täällä, säästymme paljolta rahankierrolta.

Kyse ei ole mittavista rahamääristä. Yhdessä kuoressa on vain yksi seteli. Hong Kongissa on käytössä $10, $20, $50, $100 ja $500 setelit. Varmaan on tuhannen dollarin setelikin, mutta en ole sellaista nähnyt. Automaatit syöttävät vain viisisatasia. Jos haluaisi antaa vaikkapa $200 jollekin, annetaan kaksi kirjekuorta koska $200 seteliä ei ole. On tärkeä muistaa että kaikki neloset -  4, 40, 400 jne - ovat kiellettyjä. Siis kahta kahdenkympin seteliä ei anneta edes kahdessa eri kuoressa, sen enempää kuin neljää satasta neljässä kuoressa. Se olisi hyvin kammottavaa käytöstä. Luku 4 nimittäin lausutaan hyvin samalla tavalla kuin sana "kuolema", joten luvun sanomista, saati sitten lahjaksi antamista on hyvä välttää. Siksi taloissa ei ole neloskerroksiakaan tai yleensä kerroksia joissa on luku 4. Meilläkin hissin nappuloiden mukaan kerroksesta 3 siirrytään suoraan kerrokseen 5, samoin kuin kerrokset 14 ja 24 ovat unohtuneet. Kukapa haluaisi kuoleman kerroksissa asua.

Niinpä niin. Kiinassa kaikkea leimaa taikausko ja raha. Kantonilainen uuden vuoden tervehdys Kung hei fat choi tarkoittaa onnea ja vaurautta  tai toivon että sinusta tulee onnellinen ja rikas ensi vuonna tai jotain muuta sinne päin.

Olemme Mikon kanssa antaneet kirjekuoria kohteliaasti molemmin käsin tarjoten, kuten luottokortti, vaihtorahat tai kuitit annetaan kassalla, mutta mutisemme Happy New Year. Joku vartijoista on puhjennut rönsyäviin kiitoksiin puhuen vauraudesta ja onnesta, useimmat ottavat hymyillen kuoren ja mutisevat jotain kuten mekin.

Suurin ongelma on ettemme tiedä kenelle olemme jo punaisen kuoren antaneet. Vartijoilla ei ole nimilappuja, ilmoitustaululla ei ole heidän valokuviaan emmekä ole edes varmoja montako vartijaa talossamme on. Puhumattakaan siivoojista, joita ei normaalisti näe. Nyt aulassa tuntuu olevan jatkuvasti joku jynssäämässä kirkasta ikkunaa tai pyyhkimässä puhdasta lattiaa, ilmiselvästi rahaa odottaen. Kirjaamme muistiin annettuamme rahakuoren "opiskelijan näköinen laihakasvo", "kiva nainen", "nutturapää", "sibelius-fani???", "managerin näköinen jolla silmälasit". Silmälasit on huono muistisääntö koska 80% hongkongilaisista on akupunktio-opettajani mukaan likinäköisiä eli lähes kaikki käyttävät silmälaseja. Piilolinssit eivät ole suosittuja.

Toisaalta, jos tulemme antaneeksi useamman kuoren jollekin, se tuottaa varmasti vain tuplasti hyvää onnea ja tuo kaksinverroin vaurautta meille.

Kylmässä kärvistelyä

Totuuden nimessä on myönnettävä että Hong Kongissa on todella kylmä vain sisällä. Kuulin jokin aika sitten, että  täällä sisälämpötila pitäisi säätää 25C asteeseen. Todellakin, Hong Kongin ympäristöministeriön sivuilta löytyi tuo suositus! Kolmannes Hong Kongissa kulutetusta sähköstä tärvääntyy nykyään ilmastointiin. Toimistot ja kauppakeskukset, ravintolat ja kahvilat, myös metrot ja bussit puhaltavat hyytävän kylmää 16-asteista ilmaa kesävaatteisiin sonnustaneiden ihmisten niskaan. 

Ihan sama juttu oli kyllä Brasiliassa ja Intiassa. Valitin aina kylmyydestä ja minulle naurettiin. "Tulet lumen ja jään keskeltä Suomesta ja valitat kylmää!!" Sanoin että meillä pidetään käsineet kädessä ja talvitakki päällä kun ilma menee alle 15C ja sisällä meillä on lämmitys, mutta ei sitä uskottu. Ilmastointi oli aina 16C asteessa, koska sen kylmemmäksi sitä ei saanut säädettyä. Paikalliset ovat tottuneet tapaan, mutta ihmettelen miksi he sietävät sitä. Flunssakausi tuntuu olevan jatkuvasti päällä ja suurin syy on varmasti järkyttävät sisä- ja ulkoilman lämpötilaerot.

Koko vuosi Hong Kongissa on ollut ennätyskuuma. Keskimääräinen lämpötila tämän vuoden tammi - lokakuun lopun välillä oli 24.7C. Se tietää kuuminta vuotta kautta aikojen, ainakin siitä lähtien kun Hong Kongiin perustettiin Ilmatieteen laitos 1884. Vielä marraskuun lopussa elämme edelleen 25-28C-asteista kesää. Villatakkia en ole tarvinnut, paljain säärin voi kulkea, sandaaleissa pärjää hyvin. Poikkeuksellista, sanovat nekin jotka tietävät minua paremmin asioista.

Kun sitten eilen ennusteen mukaan lämpötila romahti yli kymmenen astetta, ollen yöllä jopa +14C eikä päivälläkään jaksanut nousta kuin kahteenkymmeneen lämpöasteeseen, hongkongilaiset saivat vihdoin sonnustautua talvivaatteisiin. Kuten South China Morning Postissa haastateltu neito kommentoi "talvivaatteet ovat niin tyylikkäitä, on hauska pukea useampi kerros vaatteita päälle, kulkea saappaissa ja talvitakissa".

Talvi Hong Kongissa onkin pukeutumisen kannalta mukava. Takki voi olla rennosti auki paljastaen takin kanssa yhteensopivan asukokonaisuuden, huivi on vain koristeena, saappaiden ei tarvitse olla rännänkestäviä eikä missään nimessä lämmittäviä. Lapsilla ei ole toppavaatteita eikä välikausihaalareita, kuravaatteitasta puhumattakaan, jos niitä Suomessakaan enää käytetään kun ulkoiluvaatemateriaalit ovat nykyään niin kehittyneitä.

Lopetimme ilmastoinnin käytön toissapäivänä. Nyt voi tuulettaa ikkunan avaamalla. Tuntuupa kivalta! Loppuviikoksi on taas luvassa lämmintä, mutta näistä muutamista kirkkaista 20 asteen päivästä osaa nauttia.

Tänä aamuna Mikko tuijotti ikkunasta ulos, "taivas on ihan kuin Alpeilla kuulaana pakkaspäivänä" ja valitti kylmää voimallisesti että uskoin arktisen sään koittaneen. Minulla ei ole pitkähihaista urheilupuseroa joten puin Mikon lämpöpaidan aamulenkille. Kello oli jo 9 ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta lämmittäen kuten Suomessa kesällä. Pitkähihainen pusero oli kertakaikkiaan turha, mutta tuollaisten teknisten hikivaatteiden etu on se että ne jotenkin käsittelevät hienosti kosteuden. Oli varmaan ihan sama oliko minulla pitkähihaista vai ei. Pitkälahkeiset juoksutrikoot minulla on vain Suomessa, siellä juoksen suunnilleen kerran vuodessa ja nyt olen Hong Kongissa.

Yhdeksännen kuukauden yhdeksäs päivä on vapaapäivä

Tänään Mikko meni töihin kansallisena vapaapäivänä.

Eihän muiden maiden juhlapyhistä mitään voi tietää. En minä niin tiedä omistakaan - miksi helluntaita vietetään? Mikä ihme helatorstai? Pohjalaisilla häjyillä oli helavyöt. Härmäläinen puukko ja helavyö. Härmläinen helatorstai?

Mikko soitti toimistolta kello 9:30 ettei siellä ole ketään. Katsoin kodin ikkunasta alas. Ei ole takseja, muutama bussi, ei yhtään jalankulkijaa. Normaalina arkipäivänä katu on täynnä punaisia takseja ja kaksikerroksisia busseja, jalkakäytävät mustanaan töihin kiiruhtavia ihmisiä. Olisihan tuo pitänyt Mikonkin huomata töihin kävellessään ettei liikennevaloissa ole muita odottamassa valojen vaihtumista kuin hän. Eihän vapaapäivänä mennä töihin.

Kun työpaikka on tuollainen yhden huoneen minitoimisto jossa ei tällä viikolla ole muita kuin Mikko, kun ei ole lapsia koulussa tuomassa rytmiä ja yleistietoa elämään, kun lukee lehtiäkin vähän selaillen ja keskittyy eniten Helsingin Sanomiin, ei oikein tule esille hongkongilaiset vapaapäivät. Yhdeksännen kuukauden yhdeksännen päivän festivaali on minulle ennestään sen verran tuntematon.

Löysin kyllä informaatiota juhlasta joka periytyy aina Han Dynastian ajoista alkaen (BC 202- AD 220). Kuningas Woon sai vinkin tietäjiltä että nyt pitäisi mennä jonnekin korkeuksiin. Niinpä Woon lähti perheineen vuorille ja palatessaan he löysivät kaikki kaupungin asukkaat kuolleina. On siis suositeltavaa lennättää leijaa tai kiivetä kukkuloilla haikkaamassa, tehdä jotain mikä liittyy korkeisiin paikkoihin.

Jos olisimme tienneet että tänään on vapaapäivä, olisimme varmaan lähteneet haikkaamaan. Aurinko paistaa hämmästyttävän siniseltä taivaalta, on epätavallisen kirkas päivä yleensä varsin utuisessa Hong Kongissa.

Joku päivä googlaan sen Helatorstain ja vihdoin tiedän miksi se on juhlapyhä.

Kiinalainen uusi vuosi

Sitä huomaa olevansa erityisen ulkomaalainen ja ulkopuolinen perinteisten juhlien aikana. On Kiinalainen uusi vuosi, kiinalaisten suurin juhla. Ehkä kuten joulu Suomessa. Monella on jopa viikon loma, se vuoden ainoa riittävän pitkä siihen että lähdetään kotikaupunkiin tai -kylään sukulaisten luokse. Niinhän Suomessakin tehdään.

Itse juhla ja sen vanhat traditiot muuttuvat koko ajan, kuten Kiinakin. Kuten kaikkialla, ruoka on täälläkin pääasia, mutta ei enää sen vuoksi että nyt syödään kerrankin kunnolla. Ruokaa on saatavilla ympäri vuoden, nyt nautitaan enemmän perheen seurasta ja syödään sitä mikä on hyvää.

Koska Hong Kongiin ei tulla töihin pääasiallisesti maaseudun kylistä kuten moniin muihin kiinalaisiin kaupunkeihin, paikallisten ei ole pakko matkustaa pois vaikka monet niin tekevätkin, lähtevät lomalle. Kiinalaiset ravintolat olivat täynnä sukuja syömässä herkkuja suurissa pöydissä. Jonkin verran näkyi perinteisiä silkkikirjailtuja vaatteita, etenkin pikkulapsilla. Vanhemmilla naisilla saattoi olla silkkinen kirjava jakku, joillain nuorilla miehillä näin mustan samettisen pystykauluksisen takin, sellaisen jossa on silkkilangasta punottu napitus. Mutta ei mitään eksoottista kiinalaisuutta. Hong Kongissa pukeudutaan aina konservatiivisesti, länsimaalaisesti ja arkenakin varsin hyvin. Ainakin niin että helle- ja safariasuihin pukeutuneet turistit erottuvat massasta hyvin.

Pienemmät kiinalaiset ravintolat olivat kiinni, samoin pienet kaupat. Suuriin ravintoloihin oli oltava varaus joten eilinen kiinalainen ruokamme oli mitäänsanomatonta mättöä jollaista saa vaikka suomalaisessa ostarissa. Muutama päivä sitten söimme kotimme lähellä olevassa kuuluisassa Michelin-chefin 22Ships:ssa espanjalaista tapas-ruokaa. 30-paikkainen ravintola itse ei ole ansainnut tähtiä, mutta on kodikkuudessaan loistava ja hyvin suosittu. Sinne ei oteta varauksia ja sinne on aina jono. Sattumalta pääsimme heti sisään, saimme parhaat paikat baaritiskiltä ja näimme ruokaillessamme miten herkullisia tapas-annoksia tehtiin. Olimme enemmän kuin tyytyväisiä illallispaikkavalintaamme. Sinne mennään toistekin, kahden korttelin päähän!

Toissapäivänä menimme illalla Kowlooniin katsomaan Uuden vuoden paraatia. En ymmärrä paraateja. En näe niissä mitään hauskaa. Tämän paraatin historia on vain 20 vuotta, se on Cathay Pacific Airlinesin alkuunpanema ja lentoyhtiö on edelleen pääsponsori. Kansainvälinen juttu, oli ryhmiä Koreasta, Vietnamista, Australiasta, USAsta ja vaikka mistä. Paljon glitteriä, temppuja, liikkuvia rakennelmia, vähäpukeisia tyttöjä ja erilaista kelluvaa ja leijuvaa otusta. Ei kiinnosta. Olimme pari tuntia paikalla, ensin odotimme paraatin alkua kymmenientuhansien muiden kanssa ja melkein heti kun paraati alkoi, lähdimme pois. En sanoisi että paraati huipensi Uuden Vuotemme.

Eilen oli ilotulitukset Victoria Harbourissa mutta olimme kotona. Asumme niin lähellä rantaa että olisimme periaatteessa nähneet ne kotoakin, mutta edessä oleva toimistotalo peitti parhaat räiskeet. Ne talon sivuilta vilahtavat rippeet riitti minulle. Olen nähnyt ilotulituksia aiemminkin.

Paikalliset juhlat ovat ulkomaalaiselle aina ongelmallisia. USAssa lähdimme usein pienelle matkalle Kiitospäivänä, samoin Brasiliassa karnevaalien aikaan. Ei ulkomaalainen Suomessakaan jouluna tai juhannuksena ihmeempiä kokemuksia löydä ellei satu saamaan kutsua paikallisen juhliin. Eikä juhla silloinkaan luultavasti avaudu. Se voi olla mielenkiintoinen mutta silti tylsä. Minun perheeni joulu oli hyvin erilainen kuin Mikon perheen ja jopa näiden yhdistäminen on ollut ongelmallista vaikka olemme molemmat Helsingistä ja samaa ylempää keskiluokkaa.
Ulkomaalaisena erilaisuus vain korostuu ja siksi pidempien juhlapyhien aikaan on luultavasti paras lähteä suosiolla pois. Nyt olimme vasta saapuneet Hong Kongiin emmekä yksinkertaisesti jaksaneet lähteä muualle vaikka on neljän päivän vapaat.

Olemme tarponeet aamupäivisin Hong Kongin mahtavilla haikkausreiteillä ja nauttineet siitä valtavasti. Hong Kong on vaeltajalle paratiisi. Iltapäivisin Mikko on tehnyt töitä ja minä olen lukenut. Illat ja yöt olemme katsoneet televisiosta Bones-tv-sarjaa Netflixin kautta. Tällaisia me olemme. Aika tylsiä.

Nuorten kaupunki

Hong Kong on nuorten paikka. Nuoria ja nuoria aikuisia on joka paikassa. Tosin aasialaiset noin yleensä vanhenevat hitaasti joten voi olla ettei kaikki nuoret olekaan niin nuoria. Onko syynä auringon välttäminen vai hyvä geeniperimä, en tiedä, mutta minun ikäiseni kiinalaiset naiset ovat minua ainakin kymmenen vuotta nuoremman näköisiä. Ei ryppyjä ja hiukset on värjätty mustiksi, huoliteltu kampaus, tyylikkäät vaatteet.

Intiassa asumisen jälkeen Hong Kong on miltei yhtä shokeeraava kuin Chennai oli Manauksen jälkeen. Brasiliassa seksuaalisuus on näkyvissä, naiset eivät peittele muotojaan vaan korostavat niitä, onhan Brasilia esteetisen kirurgian ykkösmaa. Ainakin Amazonin osavaltiossa yksinhuoltajaäiti aviottoman lapsen / lasten kanssa tuntui olevan enemmän sääntö kuin poikkeus. Intia oli niin täydellinen vastakohta ettei sitä osannut kuvitella ja edelleenkin tuntuu vaikealta ajatella kaikkia sääntöjä ja kieltoja mitä siinä maassa on. Naisten ahdistelu ja pahoinpitely, raiskaukset, tyttövauvojen omituiset kätkytkuolemat, miniöiden erikoinen huolimattomuus keittiötöissä kerosiiniliesien kanssa ja siitä johtuvat palovammat ja kuolemat, kaikki tuollainen oli päivälehden lukijan arkipäivää. Meidän oman kotiapulaisemme kaulassa oli tyytymättömän anopin aiheuttama ikävä kämmenen kokoinen paloarpi. Ja tietenkin se että mies ja nainen, tyttö ja poika tai edes aviopari ei julkisesti koskaan kosketa toisiaan eikä kulje käsi kädessä. Ainoastaan miehet keskenään, samoin kuin naiset keskenään ovat avoimesti käsikkäin eikä siinä kyllä keskustella tasa-arvoisesta avioliittolaista koska homoseksuaalisuus on Intiassa edelleen rikos. Mutta kosketuksen kaipuuta se kyllä kuvaa.

Menen minne vain Hong Kongissa, niin näen nuoria pareja käsi kädessä, nojailemassa toisiinsa, istumassa kylki kyljessä ravintolassa tai kahvilassa, suukottelemassa. Hyvin lähellä toisiaan, hyvin tiiviisti yhdessä. Kosketus on toisenlainen kuin mitä näen Suomessa; hellempi tai voisinko sanoa jopa - kunnioittavampi? Uskoakseni Hong Kong on hyvin tasa-arvoinen maa kuten Suomikin. Mutta naiset ovat naisellisempia kuin Suomessa. Pukeutuvat kauniisiin mekkoihin, on pitsiä ja suloisia käsilaukkuja. En usko kauneuden täällä olevan tasa-arvon esteenä. Naiset ovat yhtä kunnianhimoisia kuin miehetkin. Kiinalaiset ovat tottuneet kilpailemaan, pärjäämään ja menestystä halutaan, ilman tiikeriäitien piiskaustakin.

Olin viikonloppuna metrossa joka tuli Hong Kongin Disneyworldistä. Nuoret parit olivat olleet viettämässä sunnuntaipäivää ja olivat paluumatkalla väsyneitä. Edessäni oli opiskelijaikäinen pari. Tyttö nukkui pojan kainalossa, suloisessa mekossaan, uusi pehmolelu sylissä, suu oli hieman auki ja kuola valui kuten sikeästi nukkuvalla usein käy. Hyvin, hyvin hellästi poika pyyhki sormellaan syljen tytön poskelta, hyvin pehmeästi silitti hiukset pois tytön silmiltä ja katsoi tyttöä niin kauniisti että minua itketti. Sellaista näen harvoin Suomessa. Saa olla tyttö, saa olla vaaleanpunaista ja pitsiä ja saa olla rakastettu ja tasa-arvoinen. Saa olla poika ja saa olla rakastettu ja tasa-arvoinen. Kaunista.

Siistiä

En nyt analysoi kaikenkattavasti Intian, Suomen, Brasilian ja Hongkongin eroavaisuuksia siisteyden, siivottomuuden, yleisen hygienian tai infektioriskin suhteen. Ei siis tarvitse lukiojoidenkaan skarpata.

Eihän Hongkong mikään steriili Singapore ole. Vaikka Singaporessa on aina kuumaa ja kosteaa, siellä rakennukset ilmeisesti jynssätään puhtaiksi säntillisin määräajoin. Hongkongissa kuumuutta ja kosteutta on vain kaksi kolmasosaa vuodesta. Nähdäkseni jynssäyksiä ei ainakaan varsin usein tehdä. Suuri osa korkeista taloista on suhteellisen vanhoja eikä niin hienoja - olisiko 60-luvulta - ja sitä uudemmat ja hienommatkin ovat usein pinttyneen likaisen näköisiä, seinissä samaa tuttua vihreätä homemaista kasvustoa kuin oli Manauksessa ja Chennaissa. Manauksessa huomasimme että kaakelilla päällystetyt talot pysyivät kauniina, samoin lasin tyyppisestä aineesta tehdyt kiiltävät rakennukset näyttävät hienoilta. Sama täällä. Tiili, rappaukset, maali, puu ja muut tavalliset materiaalit rumistuvat nopeasti.

Mutta ei se nyt ole kiinnostavaa. Hongkongin rakennuskanta noin yleisesti ei saa moniakaan huokailemaan ihastuksesta vaikka voin olla väärässä. Tällä hetkellä keskityn ihailemaan jalkakäytävien puhtautta. Intiassahan en harrastanut kävelyä ollenkaan koska jalkakäytävät oli täynnä ihmisiä jotka asuivat siinä ja siten käyttivät jalkakäytävää myös käymälänä. Sen lisäksi oli laumoittain kulkukoiria, lehmiä, vuohia, vesipuhveleita ja niin edelleen. Ei nekään missään toiletissa käyneet. Lisäksi jalkakäytävälle kasattiin roskia ja jätteitä roskankerääjien tongittavaksi. Roskankerääjät hoitivat kukin omalta osaltaan kierrätyksen: pahvit, sanomalehdet, syötäväksi kelpaava, myytäväksi kelpaavat vaatteet jne. Ulosteista tosin ei kerätty kuin lehmän läjät jota kuivattuna poltetaan uuneissa ja siten hyödynnetään ruoanvalmistuksessa ja lämmityksessä.

Se oli siis Chennai.

Hongkongissa kävellään paljon, ihan kilometritolkulla. Hongkongissa läjiä ei ole ollenkaan. Tosin ajoittain on kuulema selkkauksia mannerkiinalaisten ja hongkongilaisten välillä - mannerkiinalaiset kun tyynesti riisuvat pikkulapsilta housut ja kyykyttävät jalkakäytävälle kakalle jota hongkongilaiset länsimaiseen tapaan pitävät pöyristyttävänä moukkamaisuutena.

Hongkongissa en ole nähnyt yhtään kulkukoiraa. Enkä minkään sortin läjiä tai jätöksiä. Kakkapussi on käytössä kuten Suomessa. Tänään kauppaan mennessäni näin kuinka koiraansa ulkoiluttava rouva asetti koiran takapuolen alle paperin johon koira siististi kakkasi, paperi taitettiin, laitettiin pussiin ja laitettiin roskiin. Tai oikeastaan en tiedä minne koirankakat kuuluu laittaa. Ehkä niille on joku oma kompostiroskis.
Koiran pissattamiseen tarvitaan vesipullo mukaan. Joka pissan päälle lorautetaan pullosta vettä huuhtelemaan jätökset.

Tavallaan hyvä ettei meillä ole enää koiraa. Kaiken uuden oppiminen on muutenkin aina hankalaa.