Yksin syömässä

 Käytännössä koko kuukauden, jonka olen ollut Hong Kongissa, olen syönyt yksin. Vain yhden viikon vietin sosiaalista elämää kun Mikon työkaverin vaimo tuli lomalle tänne ja päivisin meitä oli kolme Salcompin rouvaa liikkeellä. Se oli hauskaa mutta myös uuvuttavaa. Viihdyn hyvin yksin.

Vaikka yksin on kivaa olla, ravintolassa yksin syöminen on ankeata. Luin Hesarista tänään artikkelin jonka otsikossa kysyttiin "Miksi ravintolassa yksin syöminen ahdistaa?". Juttu oli aivan turha koska vastausta otsikon kysymykseen ei annettu. Kerrottiin vain että ruokailu on sosiaalinen tapahtuma ja yksin ruokailijoilla on usein puhelin tai luettavaa mukana. Oikea uutispommi siis.

Olen ahdistuksen uhallakin syönyt yksin ravintoloissa. On minulla iPad ja älypuhelin joita räpellän ruokaa odotellessa ja ruoasta riippuen myös syödessä. Käytöstapoja ei tarvitse murehtia koska olen Hong Kongissa ja joka ainoa ihminen on liikkeellä kännykkä kädessä. Myös ravintolassa, nekin jotka ovat suuressa joukossa. Olen aina ajatellut että suomalaiset ovat maailmanmestareita kännykänkäytössä ja siitä johtuvasta epäsosiaalisuudesta, mutta olen väärässä. Oma kännykän käyttöni on alkeellista. En pysty samanaikaisesti kävelemään ja lukemaan South China Morning Postia vaan törmään ihmisiin tai seiniin. Ravintolassa voin syödä jotain riisiruokaa kännykkä edessä mutta keitot eivät onnistu. Läikytän liikaa. Olen surkea lerppahuuli keittojen kanssa. Samoin tomaattikastikeruoat kuten italialaiset pastakastikkeet roiskuvat vaatteilleni ja pöytäliinalle. Ja myös iPadille.

Toisaalta iPad on inhottava laite jota en ole oppinut käyttämään ja se saisi tuhoutuakin tahraavan tomaattikastikeen alle.

Mutta palaan vielä kysymykseen yksin ruokailusta: syön ravintolassa lounaan. Se on helppoa koska monet tulevat töistä yksin lounaalle enkä siis ole ainoa orpo. Pienissä paikoissa yksinäiset laitetaan joka tapauksessa pöytään jossa istuu muita, koska lounaspaikat ovat tupaten täynnä ihmisiä. Illalla ollaan sosiaalisia ja suurin joukoin syömässä enkä himoitse sellaiseen seuraan yksin. Illaksi voin hakea jotain valmisruokaa tai syödä leipää. Joskus käyn sushipaikassa, mieluiten sellaisessa jossa sushi- ja sashimiannokset pyörivät hihnalla, istutaan hihnan äärellä, noukitaan mitä haluaa syödä ja hinta määräytyy lautasten värin ja lukumäärän mukaan.

Eilen minulla oli Causeway Bayn Ikeaan asiaan ja poikkesin - yksin - reippaasti Jamie Oliverin italialaispaikkaan, joka on saanut aika ristiriitaisia arvosteluja. Se oli tosi helppo paikka yksinäiselle! Sellainen mutkaton paikka, isommat porukat oli kodikkaan tilan toisella puolella ja yksinäisille oli pieniä pöytiä toisaalla. Muutama muukin oli yksin ja uppoutunut pelaamaan kännykällä jotain tärkeää peliä. Paikka oli aika kallis - 17 euroa lounaasta - mutta maukas kokonaisuus. Alkupala bruschettassa oli kivasti narskuvaa porkkanaa ja jotain muuta juuresta tomaatin lisäksi ja pääruokapasta joka minusta ei ollutkaan pasta, oli mainio. En ole ruokabloggaaja joten en kuvaile ateriaa sen enempää, riittänee kun sanon että voin mennä toistekin.
Yleensä syön lounaaksi jonkun 5-7 euron ruokaisan ramen-, pho- tai nuudelikeiton kuten suurin osa muistakin ihmisistä. Ja todella, kaikki ovat uppoutuneita pöydällä olevaan kännykkäänsä ruokailun ajan.

Kiinalainen uusi vuosi

Sitä huomaa olevansa erityisen ulkomaalainen ja ulkopuolinen perinteisten juhlien aikana. On Kiinalainen uusi vuosi, kiinalaisten suurin juhla. Ehkä kuten joulu Suomessa. Monella on jopa viikon loma, se vuoden ainoa riittävän pitkä siihen että lähdetään kotikaupunkiin tai -kylään sukulaisten luokse. Niinhän Suomessakin tehdään.

Itse juhla ja sen vanhat traditiot muuttuvat koko ajan, kuten Kiinakin. Kuten kaikkialla, ruoka on täälläkin pääasia, mutta ei enää sen vuoksi että nyt syödään kerrankin kunnolla. Ruokaa on saatavilla ympäri vuoden, nyt nautitaan enemmän perheen seurasta ja syödään sitä mikä on hyvää.

Koska Hong Kongiin ei tulla töihin pääasiallisesti maaseudun kylistä kuten moniin muihin kiinalaisiin kaupunkeihin, paikallisten ei ole pakko matkustaa pois vaikka monet niin tekevätkin, lähtevät lomalle. Kiinalaiset ravintolat olivat täynnä sukuja syömässä herkkuja suurissa pöydissä. Jonkin verran näkyi perinteisiä silkkikirjailtuja vaatteita, etenkin pikkulapsilla. Vanhemmilla naisilla saattoi olla silkkinen kirjava jakku, joillain nuorilla miehillä näin mustan samettisen pystykauluksisen takin, sellaisen jossa on silkkilangasta punottu napitus. Mutta ei mitään eksoottista kiinalaisuutta. Hong Kongissa pukeudutaan aina konservatiivisesti, länsimaalaisesti ja arkenakin varsin hyvin. Ainakin niin että helle- ja safariasuihin pukeutuneet turistit erottuvat massasta hyvin.

Pienemmät kiinalaiset ravintolat olivat kiinni, samoin pienet kaupat. Suuriin ravintoloihin oli oltava varaus joten eilinen kiinalainen ruokamme oli mitäänsanomatonta mättöä jollaista saa vaikka suomalaisessa ostarissa. Muutama päivä sitten söimme kotimme lähellä olevassa kuuluisassa Michelin-chefin 22Ships:ssa espanjalaista tapas-ruokaa. 30-paikkainen ravintola itse ei ole ansainnut tähtiä, mutta on kodikkuudessaan loistava ja hyvin suosittu. Sinne ei oteta varauksia ja sinne on aina jono. Sattumalta pääsimme heti sisään, saimme parhaat paikat baaritiskiltä ja näimme ruokaillessamme miten herkullisia tapas-annoksia tehtiin. Olimme enemmän kuin tyytyväisiä illallispaikkavalintaamme. Sinne mennään toistekin, kahden korttelin päähän!

Toissapäivänä menimme illalla Kowlooniin katsomaan Uuden vuoden paraatia. En ymmärrä paraateja. En näe niissä mitään hauskaa. Tämän paraatin historia on vain 20 vuotta, se on Cathay Pacific Airlinesin alkuunpanema ja lentoyhtiö on edelleen pääsponsori. Kansainvälinen juttu, oli ryhmiä Koreasta, Vietnamista, Australiasta, USAsta ja vaikka mistä. Paljon glitteriä, temppuja, liikkuvia rakennelmia, vähäpukeisia tyttöjä ja erilaista kelluvaa ja leijuvaa otusta. Ei kiinnosta. Olimme pari tuntia paikalla, ensin odotimme paraatin alkua kymmenientuhansien muiden kanssa ja melkein heti kun paraati alkoi, lähdimme pois. En sanoisi että paraati huipensi Uuden Vuotemme.

Eilen oli ilotulitukset Victoria Harbourissa mutta olimme kotona. Asumme niin lähellä rantaa että olisimme periaatteessa nähneet ne kotoakin, mutta edessä oleva toimistotalo peitti parhaat räiskeet. Ne talon sivuilta vilahtavat rippeet riitti minulle. Olen nähnyt ilotulituksia aiemminkin.

Paikalliset juhlat ovat ulkomaalaiselle aina ongelmallisia. USAssa lähdimme usein pienelle matkalle Kiitospäivänä, samoin Brasiliassa karnevaalien aikaan. Ei ulkomaalainen Suomessakaan jouluna tai juhannuksena ihmeempiä kokemuksia löydä ellei satu saamaan kutsua paikallisen juhliin. Eikä juhla silloinkaan luultavasti avaudu. Se voi olla mielenkiintoinen mutta silti tylsä. Minun perheeni joulu oli hyvin erilainen kuin Mikon perheen ja jopa näiden yhdistäminen on ollut ongelmallista vaikka olemme molemmat Helsingistä ja samaa ylempää keskiluokkaa.
Ulkomaalaisena erilaisuus vain korostuu ja siksi pidempien juhlapyhien aikaan on luultavasti paras lähteä suosiolla pois. Nyt olimme vasta saapuneet Hong Kongiin emmekä yksinkertaisesti jaksaneet lähteä muualle vaikka on neljän päivän vapaat.

Olemme tarponeet aamupäivisin Hong Kongin mahtavilla haikkausreiteillä ja nauttineet siitä valtavasti. Hong Kong on vaeltajalle paratiisi. Iltapäivisin Mikko on tehnyt töitä ja minä olen lukenut. Illat ja yöt olemme katsoneet televisiosta Bones-tv-sarjaa Netflixin kautta. Tällaisia me olemme. Aika tylsiä.

Kivijalkakaupat kuolevat

Automarketit tappavat kivijalkakaupat. Tuttua Suomessa, Hongkongissa tästä on hieman erilainen versio.

Halusimme asuntoomme kiinalaisen maton, sellaisen joita myydään joka puolella maailmassa. Täällä löysimme vain yhden mattokaupan, China Carper Centren, joka sekin sijaitsee kaukana Kownoonin Tsim Sha Tsuin laitamilla. Kun kävimme siellä viikonloppuna myyjät vahvistivat, että mattokauppoja ei enää juuri ole. Heilläkin oli ennen 5 liikettä, mutta he ovat joutuneet lopettamaan kaikki muut. Syynä ei ole kysynnän puute vaan taivaisiin kohoavat vuokrat.

Hongkongissa ei ole automarketteja, jopa Ikea on keskustassa hotellin kellarissa. Täällä on kauppakeskuksia, shopping malleja. Niitä on joka paikassa, kaikki samanlaisia, jokaisessa samat Armanit, Ballyt, Burberryt, Bvlgarit, Cartierit, Chanelit, Diorit, Dolce & Gabbanat, Guccit, Hermés't, Pradat, Rolexit, Swarovski, Tiffanyt, Valentinot, Vertut, mitä niitä onkaan. Tästä - kuten kaikesta muustakin pahasta - syytetään manner-kiinalaisista, joita tulee miljoonittain ostosmatkoille Hongkongiin. Viime vuonna Kiinasta tuli 41 miljoonaa matkailijaa, eli 75% kaikista matkailijoista. He tulevat tänne ostamaan paitsi turvallisia elintarvikkeita, ennenkaikkea luksustuotteita. En kylläkään tiedä miksi, nuo samat brändit löytyvät ainakin Shenzhenin shopping malleista.

Luksusbrändit nostavat vuokria, niin etteivät pikkukaupat tai ravintolat pysty maksamaan niitä. Maailmankuulu Michelin-tähdellä palkittu dim sum ravintola Tim Ho Wan joutui lopettamaan alkuperäiseessä paikassaan kun vuokra nousi kaksinkertaiseksi. Manner-kiinalaisten erityisessä suosiossa olevalla Kownoonin Canton Roadilla sinnitteli vielä pari vuotta sitten yksi ravintola. The Sweet Dynasty pystyi maksamaan kahden kerroksen tiloistaan 80,000 euroa kuussa, mutta joutui väistymään kun tilat vuokrattiin Applelle 1.1 miljoonan euron kuukausivuokralla.

Erilaista ruokaa

Hongkong on tunnetusti kulinaristin paratiisi. Täällä saa mitä vain ja mihin hintaan vain, ateriasta voi maksaa yhtä hyvin parikymmentä senttiä tai parituhatta euroa. Useimmiten ruoka on ollut tosi hyvää, mutta tulee niitä mokiakin. Joskus johtuen puutteellisesta kielitaidosta. Yhdessä dim sum paikassa tilasimme beef omasumia inkiväärin kera. Kuulosti hyvältä ja turvalliselta valinnalta. Lehmän satakerta jäi silti syömättä. Ei sekään (kuulemma) paljon miltään maistunut, mutta rakenne vaan oli harvinaisen epämiellyttävä. Mikkohan ei satakertaa maistanut, pelaa aina varman päälle ruoka-asioissa. 

Pikkuhiljaa opitaan, vaikka ei edelleen tiedetä oliko edellisessä blogissa mainittu pesusieni sea cucumberia vai jotain muuta. Joitain tulee varmaan vältettyä ihan vaan nimen tai kuvan perusteella kuten tätä:

Penis fish

Muuten minusta (Pirkko) on hauska tilata ruokia summamutikassa, ihan vain osoittaa sormella ruokalistalta jotain mistä ei tiedä mitään eikä edes halua tietää ennenkuin on maistanut. Se sopii sellaiselle joka ei ole kulinaristi. Kulinaarisen elämyksen sijaan saankin usein jotain muuta. Siksi meidän perheessä se olen minä joka on syönyt friteerattuja skorpioneja Pekingissä, eläviä toukkia Amazonilla tai sitä lehmän satakertaa ja pesusientä Hong Kongissa.

Kamalaa ruokaa

Vitkuteltiin koko sunnuntaiaamu ja mietittiin minne mennään haikkaamaan. Jotain kivaa pitäisi tehdä ettei tää elämä ole pelkkää harmautta. Tauko kodinsisustukseen. Mutta... pitäiskö hankkia olohuoneeseen joku pöytä?... matto kai pitäis olla mutta onhan tää parketti ihan nätti näinkin... joku likapyykkikori... minne se muka mahtuu?... sen pitää olla sitten huonekalun näköinen niin se ei näytä likapyykkikorilta... leipäveitsi... "eihän meillä Intiassakaan ollut leipäveistä!"... "joo mutta siellä ei ollut edes leipää..."...

"Mennään vielä kerran Ikeaan ja sitten se loppuu."

Oli lounasaika, aika nälkä ja me lähdettiin sunnuntaikävelylle Causeway Bay'n Ikeaan. Sinne on kävellen 2 kilometria, suora tie, ihan kiva kävely. Paljon ihmisiä, erilaisia kauppoja, tukuittain ravintoloita. Poukataan jonnekin syömään.

Paitsi nyt ei ollut ravintoloita. Varmaan johtui siitä että Ikea ja tavaroiden hankkiminen sunnuntaipäivän ratkoksi tympi raskaasti. Tympi kävellä Hennessy Roadia ja ravintoloita ei ollut. Ne vaan oli kadonneet.

Ei tää ole enää kivaa. Kato tossa on joku kiinalainen, ankean näköinen mutta niinhän ne usein on ja sitten niissä onkin aina hyvää ruokaa. Vaan nyt ei, keitto oli pahaa. Siinä oli vähän kaikkea, porsaanlihaa, kalapullia, merikurkkua, lihapullia, nuudelia, limaisia sieniä. Vain nuudeleita pystyi syömään, sattumat oli kamalia. Tai ei niiden maussa kai vikaa ollut, maistuivat haalealta vedeltä mutta konsistenssi oli inhottava. Lisätilauksena otimme vihanneksia. Saimme puolikkaan keitettyä salaatinkerää ja pienen kulhon limaisen oloista valmiskastiketta johon salaattia voisi dipata. Maistettiin kerran ja vihannekset jäi pöydälle.

Henkilökunta ei puhunut englantia mutta olivat päätelleet että jaamme yhden keiton. Siitä jäi puolet syömättä. Maksoimme ja lähdimme pois. Halpaa se oli, 4 euroa.

Kävelimme kulman taakse pois Hennessy Roadilta jota emme enää halunneet nähdä. Mitä ihmettä - olimmekin jo Causeway Bayn ytimessä ja edessä avautui kymmeniä ravintoloita. Katsoimme pää kenossa korkeita taloja, joka kerroksessa oli ravintola - dim sumia, vietnamilaista, thai-ravintolaa, japanilaista, ranskalaista, sushia, pihvejä.

Causeway Bay'ssa on varmasti suurin osa Hong Kongin Michelintähti-ravintoloista ja tähdettömätkin on supersuosittuja hyviä paikkoja. Jamie Oliverkin avasi juuri ensimmäisen hongkongilaisen ravintolansa Causeway Bay'n Time's Squaren liepeille.

Aina ei putoa jaloilleen. Aina ei ole tuuria. Itse asiassa emme olleet kovin hyvällä tuulella eikä Ikeassa ollut kovin rattoisaa "No osta kun haluat, mä vaan en tykkää noista", "Onko sun pakko aina rueta haastamaan riitaa", "Sinä sitä teet", "Mä lähden".

Ostimme Ikeasta yhden purkinavaajan ja tulimme metrolla kotikulmille jossa söimme oikein hyvän kantonilaisen aterian. Yöllä heräsin, näin painajaista vetisestä keitosta ja merikurkusta. Tai mikä se "luonnon pesusieni" oikein onkaan, ainakin se maistui kylpyvedeltä. Tällainen:


Se mikä lopulta eniten harmitti oli että me ei saatu sellaista purkinavaajaa mistä me oikeasti tykätään, se ainoa kunnollinen, tällainen:

Tyhmä viikonloppu

Ei aina ole hauskaa. Viikonloppu meni jotenkin puolikuntoisena enkä tehnyt mitään kivaa. Valvoin yöt ja oli kuvottava olo mutta ei sen kummempaa. Ihan voimaton silti. Makasin kotona jättisoffalla ja join vettä kun muukaan ei maistunut.

Sunnuntaina raauhauduin Mikon kanssa kävelylle Hong Kong Parkiin jotta mieli piristyisi. Varsin kiva puisto se onkin, tehty entisten brittikasarmien tilalle aivan liikekeskustan tuntumaan ja on 10 minuutin kävelyn päässä meiltä. Kaunis ja suosittu. Paljon ihmisiä sunnuntaikävelyllä.

Itse asiassa Hong Kongissa on paljon pieniä puistoja joissa istuu vanhoja ihmisiä nauttimassa varjoisasta viileydestä. Suomalainen ei kai ikinä totu siihen että varjoisuus on se mitä haetaan ja kaivataan, ei aurinko. Edelleen on lämmintä ja melko kosteaa vaikka pahin kosteus on tietenkin kesällä jolloin sataa. Päivälämpötilat on 25-27C ja illalla hieman laskee. Jostain syystä illalla kaduilla kulkiessa ilma tuntuu päivää kuumemmalta, ilmeisesti ilmastointilaitteiden puhaltama lämpö ja tuulen tyyntyminen syynä. Kuten New Yorkissa, myös Hong Kongin korkeiden rakennusten katveessa tuulen tuntee. Välillä kuljen farkuissa ja aina huomaan ne liian nihkeiksi päälläpidettäviksi, joten lähinnä käytän hametta ja sääret on paljaana. Joskus pitkähihainen paita jonka hihat saa käärittyä, useimmin lyhyet hihat on parempi.

Kuten kaikissa lämpimissä maissa, myös Hong Kongissa ilmastointi jäädyttää sisätilat niin että villatakki tai joku pitkähihainen olisi tarpeen. Useimmilla niitä ei kuitenkaan ole, joten tämäkin on suomalaiselle ikuisuusihmettelynaihe. Miksi kaikki sisätilat jäädytetään 18C-asteeseen? Onneksi Hong Kongissa, toisin kuin Manauksessa ja Chennaissa, on paljon ulkoilmaravintoloita tai ravintoloiden ovet ja ikkunat ovat kadulle auki niin ei ole niin hyytävää nauttia herkullisista ruoista. Ilmastointi on tarpeen, on se päällä meillä kotonakin, tosin pidämme sen maltillisessa 25C asteessa.

Nyt viikonloppuna ruokailuni tosiaan oli kovin mitätöntä. Kävimme sentään lähi-Creperiessä jossa Mikko nautti herkullisen aamiais-krepin munan, perunoiden jne kanssa ja minä näversin peruslettua sokerin kanssa. Se maistui oikein hyvältä.

Mikko kiersi hieman kaupungilla, kävi katsomassa Hongkong University-aluetta, kävi Wanchai Marketilta ostamassa kattiloita ja sen sellaista, ruokakaupassa jne. Ilta sujui ihan mukavasti vaikka ei siten kuten oltiin ajateltu. Katsottiin neljä viimeistä jaksoa suomalaista sarjaa "Kiiltokuvia" TV-kaistan kautta. Eikä se edes ole kovin hyvä. Tarina on mielestäni yksinkertaisesti kehno vaikka näyttelijät ovatkin hyviä. Vaikka ohjaaja on sukulainen, en sitä sittenkään voi kehua, mutta katson kuitenkin.

Asunnonetsintästressiä

Tää on ihan kamalaa. Ajattelin että olen joustava ja minulle kelpaa asunto kuin asunto mutta ei se niin mennytkään. Pystyttiin ensin rajaamaan asunto Hongkong Islandille ja keskustan tuntumaan. Asumme Helsingissäkin ihan keskustassa, miksi täällä menisi sivummaksi. Asunnot on joka tapauksessa ahtaita, mutta sijainti on tärkeämpi kuin tila. Niinhän teimme Helsingissäkin. Neliöt puolittui kun muutti Espoosta Töölöön, asuntojen hinnat oli samat.

Asumme nyt väliaikaisesti Serviced apartment-huoneistohotellissa Kennedy Townissa Hongkongin keskustasta länteen. Meillä on loistava, aivan avoin merinäköala Kowloonin suuntaan. Aivan upea! Muuten asunto on pieni n. 40m2 kaksio. Kennedy Townin vika on ettei sinne vielä mene metro. Metro on periaatteessa valmis, mutta kolmesta asemasta yhden uloskäyntien kanssa on ongelmia. Pohditaan onko reilua avata metro siten ettei yhdellä asemista metro pysähtyisi lainkaan, vai pitäisikö odottaa että kaikki saavat metroyhteyden samaan aikaan. Eli metro tulee Kennedy Towniin joulukuussa 2014 tai viimeistään kesäkuussa 2015. Nyt Kennedy Townista ajaa bussilla 10-20 minuuttia keskustaan mikä ei ole lainkaan paha aika ottaen huomioon ruuhkat ja tiheät pysäkkivälit.

Olen katsonut asuntoja välittäjän kanssa, pitänyt jostain, jostain en ole pitänyt. Kaikissa on jotain vikaa, useimmiten hinta on liian korkea ja jos hinta on sopiva, niin sijainti on väärä. Jotenkin universaali ongelma. Olisi kiva olla toinen makuuhuone vierasvarana, mutta kakkosmakuuhuone on noin 5m2 koppi jonne joko mahtuu sänky tai ei. Vaatekaappeja asunnoissa ei ole lainkaan joten ne on hankittava. Tietysti Ikeasta, niinkuin syntyperäiset hongkongilaisetkin tekevät. Heja Sverige joka pelasti maailman kalustamishuolista! Olen joka ilta yömyöhään selannut kotona nettiä, etsinyt asuntoja ja öisin nähnyt unia asunnoista. Päivällä olen kiertänyt paikkoja, istunut eri kahviloissa eri paikoissa, yrittänyt imeä itseeni alueiden tunnelmia ja miettinyt haluanko asua siellä. Olen hylännyt välittäjän kanssa kierrettyjä paikkoja. Olen niin sekaisin ja ahdistunut asunnoista kuin kukaan ikinä voi olla.

Tänään katsottiin yksi asunto Sohosta, toinen Wanchaista. Molemmat oli hyviä. Tingataan pyydetystä vuokrasta ja katsotaan miten käy. Hyväksyykö vuokraisäntä tarjouksemme? Pyydettyä vuokraa emme voi maksaa. En itsekään tiedä kumpi alue olisi mukavampi eli nyt tilanne on meidän kannalta tosi kiva. Kyllä tämä tästä alkaa sujua.

Stressi helpottui heti kun joku päätös oli tehty. Nyt vain odotetaan.

Sen kunniaksi kävimme syömässä loistoaterian Sohossa Staunton Streetillä marokkolaisessa Michelin-mainitussa ravintolassa Les Souk'issa. Sohon kapeat kadut pullisteli ihmisiä, ravintolat oli täynnä perjantai-iltaa viettäviä nuoria aikuisia ja hieman vanhempiakin. Iloinen vilkas tunnelma. Kävelimme alas Queen's Streetille, hyppäsimme bussiin ja olimme kohta kotona Kennedy Townissa. Ilta on lämmin, pitkät housut oli aika tukalat. Pimeä ilta, lukuisat kaupungin valot, tumma meri jossa veneet liikkuvat. On monia paikkoja missä on kiva asua, mutta yksi parhaimmista on Hongkong.