Showing posts with label Huonekalut. Show all posts
Showing posts with label Huonekalut. Show all posts

Tuesday, November 25, 2014

Siitä matosta vielä

Kyllä harmitti siellä mattokaupassa ettei voinut ostaa enempää mattoja ja kaiken lisäksi piti tyytyä koneella tehtyyn, sinänsä aitoon kiinalaiseen mattoon. Meille ei Suomen kotiin yksinkertaisesti mahdu enempää mattoja jos haluaa että parkettikin vähän näkyy. Rupesin hieman miettimään eteisen mattoa joka on mennyt aika huonoksi ja vanhemmiltani peritty pieni kahvipöytäkaluston matto on myös vähän lerppa. Mutta eteisen matto pesetettiin kaksi vuotta sitten Chennaissa ja The Museum Companyn kashmirilaiset mattokauppiaat arvioivat maton oikein hyväksi. Ne samat jotka tuomitsivat abudhabilaisen silkkimattomme polyesteriväärennökseksi ja jota ei enää ole. Itsekin ihmettelimme kun maton välkehtivät värit katosivat jo Suomen syksyssä. Ja vanhempieni matto on vanhempieni ja kuuluu siihen kahvipöytäkalustoon.

Ja koska asumme Hong Kongissa kenties kaksi vuotta, kotimme on väliaikainen eikä kosteassa ilmanalassa kannata sijoittaa suuria summia maailman upeimpaan mattoon.

Meillä oli matolle maksimimitat joten emme muuta kuin haikeasti vilkuilleet suuria silkkimattoja ja valtavaa myymälää jossa olisi voinut katsoa erilaisia mattoja tuntikausia. Yritimme innostua sellaisiin pieniin 120 x 200 cm kokoisiin karvalankalappuihin ja siitäkin pinosta valikoimme vain koneella tehdyt. Aina kun huudahdin onnellisena "tämä on ihana!" matto käännettiin nurin ja tehdastekoisen maton tuntomerkin, kankaisen pohjan sijaan näytettiin käsinkudotun tiuhat solmut. Silkkimatot tuntui kädessä pehmeältä ja valo hohti niin kauniisti että ihan riipaisi jättää sellainen matto ankeaan pinoon.

Lopulta meidän kriteerit täyttäviä mattoja oli vain neljä. Se oli vähän kuin olisi jugurttia valinnut. Ei mitään erityistä hekumaa. Hylkäsimme keskisinisen jollainen meillä oli ollut Amerikassa, hento roosa oli liian pliisu väri meille, kaunis vihreä liian tumma joten jäljelle jäi tumma sininen jossa on vaalea reunus. Hinnaksi sovittiin hyvin nopeasti 3200 HKD eli noin 320 euroa. Toisin kuin Chennaissa, en jäänyt tinkaamaan vaan sanoin suosiolla etten jaksa keskustella hinnasta.

Matto tuotiin meille seuraavana päivänä, sunnuntai-iltapäivällä ja kyllä se kaunis on. Silkin kiilto puuttuu ja alussa villalankaisesta matosta lähtee ihan tajuttomasti nöyhtää, mutta jo nyt, reilu viikko ostamisen jälkeen, nöyhtääminen on huomattavasti vähentynyt.

Kaikkea en Intiasta muista hyvällä, mutta The Museum Companyn kashmirilaiset matot ovat maailman kauneimpia. Ja se kauppa, sen tunnelma, myyjät ja se teemäärä mitä siellä tuli juoduksi. Olihan siinä sitä jotain.

Ehkä vielä joku päivä päädymme ostamaan kiinalaisen silkkimaton Chinese Carpet Centrestä. Ei tulevasta koskaan voi tietää.


Tuesday, November 11, 2014

Kamalaa ruokaa

Vitkuteltiin koko sunnuntaiaamu ja mietittiin minne mennään haikkaamaan. Jotain kivaa pitäisi tehdä ettei tää elämä ole pelkkää harmautta. Tauko kodinsisustukseen. Mutta... pitäiskö hankkia olohuoneeseen joku pöytä?... matto kai pitäis olla mutta onhan tää parketti ihan nätti näinkin... joku likapyykkikori... minne se muka mahtuu?... sen pitää olla sitten huonekalun näköinen niin se ei näytä likapyykkikorilta... leipäveitsi... "eihän meillä Intiassakaan ollut leipäveistä!"... "joo mutta siellä ei ollut edes leipää..."...

"Mennään vielä kerran Ikeaan ja sitten se loppuu."

Oli lounasaika, aika nälkä ja me lähdettiin sunnuntaikävelylle Causeway Bay'n Ikeaan. Sinne on kävellen 2 kilometria, suora tie, ihan kiva kävely. Paljon ihmisiä, erilaisia kauppoja, tukuittain ravintoloita. Poukataan jonnekin syömään.

Paitsi nyt ei ollut ravintoloita. Varmaan johtui siitä että Ikea ja tavaroiden hankkiminen sunnuntaipäivän ratkoksi tympi raskaasti. Tympi kävellä Hennessy Roadia ja ravintoloita ei ollut. Ne vaan oli kadonneet.

Ei tää ole enää kivaa. Kato tossa on joku kiinalainen, ankean näköinen mutta niinhän ne usein on ja sitten niissä onkin aina hyvää ruokaa. Vaan nyt ei, keitto oli pahaa. Siinä oli vähän kaikkea, porsaanlihaa, kalapullia, merikurkkua, lihapullia, nuudelia, limaisia sieniä. Vain nuudeleita pystyi syömään, sattumat oli kamalia. Tai ei niiden maussa kai vikaa ollut, maistuivat haalealta vedeltä mutta konsistenssi oli inhottava. Lisätilauksena otimme vihanneksia. Saimme puolikkaan keitettyä salaatinkerää ja pienen kulhon limaisen oloista valmiskastiketta johon salaattia voisi dipata. Maistettiin kerran ja vihannekset jäi pöydälle.

Henkilökunta ei puhunut englantia mutta olivat päätelleet että jaamme yhden keiton. Siitä jäi puolet syömättä. Maksoimme ja lähdimme pois. Halpaa se oli, 4 euroa.

Kävelimme kulman taakse pois Hennessy Roadilta jota emme enää halunneet nähdä. Mitä ihmettä - olimmekin jo Causeway Bayn ytimessä ja edessä avautui kymmeniä ravintoloita. Katsoimme pää kenossa korkeita taloja, joka kerroksessa oli ravintola - dim sumia, vietnamilaista, thai-ravintolaa, japanilaista, ranskalaista, sushia, pihvejä.

Causeway Bay'ssa on varmasti suurin osa Hong Kongin Michelintähti-ravintoloista ja tähdettömätkin on supersuosittuja hyviä paikkoja. Jamie Oliverkin avasi juuri ensimmäisen hongkongilaisen ravintolansa Causeway Bay'n Time's Squaren liepeille.

Aina ei putoa jaloilleen. Aina ei ole tuuria. Itse asiassa emme olleet kovin hyvällä tuulella eikä Ikeassa ollut kovin rattoisaa "No osta kun haluat, mä vaan en tykkää noista", "Onko sun pakko aina rueta haastamaan riitaa", "Sinä sitä teet", "Mä lähden".

Ostimme Ikeasta yhden purkinavaajan ja tulimme metrolla kotikulmille jossa söimme oikein hyvän kantonilaisen aterian. Yöllä heräsin, näin painajaista vetisestä keitosta ja merikurkusta. Tai mikä se "luonnon pesusieni" oikein onkaan, ainakin se maistui kylpyvedeltä. Tällainen:


Se mikä lopulta eniten harmitti oli että me ei saatu sellaista purkinavaajaa mistä me oikeasti tykätään, se ainoa kunnollinen, tällainen:

Sänky


Se meidän ensimmäinen väliaikainen koti Hong Kongissa, oli oikein hyvä paikka. Se oli sellainen "Serviced Apartment" eli huoneistohotelli, niukasti mutta riittävästi kalustettu. Sohva, ruokapöytä, neljä tuolia, sänky, kirjoituspöytä, yksi yöpöytä, pieni lipasto, vaatekaappi ja sänky. Asuntoon tullessa en tiennyt että vaatekaappi, jossa voi roikottaa henkarissa vaatteita, oli muuten vaatimattomasti varustellun asunnon ylellisyys. Mattalasinen ruokapöytä oli kyllä aivan kauhea. Kun siihen koski varomattomasti raapaisten, kuului sama kirskuva ääni kuin liitutaulusta koulussa. Muuten asunnossa ei päällisin puolin ollut mitään vikaa ja avoin maisema merelle oli kertakaikkiaan upea.

Kosteuden vuoksi ilmastointi oli pakko olla päällä ja huone tuli melko viileäksi.

Sänky oli ihan tavallisen näköinen. Ensimmäisenä yönä tappelimme peitosta. Kiskoimme kumpikin sitä itsellemme mutta se ei vain riittänyt. Ennenkuin yöllinen ärtymys yltyi raivon asteelle, käänsimme peiton poikittain jolloin jalat jäi kylmiksi mutta leveys riitti molemmille. Aamulla mittasin peiton. 150 cm leveä. Siis normaali yhden hengen peitto.

Menimme heti aamulla Ikeaan ostamaan toisen yhden hengen peiton ja pussilakanan.

Seuraavana yönä tönimme toisiamme saadaksemme tilaa nukkua. Kummankin mielestä toinen levittäytyi härskisti vieden koko sängyn itselleen. Aamulla mittasin sängyn. 150cm leveä. Hongkongilaisen mittapuun mukaan se on hyvä Queen-size.

Kotona meillä on valtava Amerikasta tuotu sänky. Kun ostimme Helsingistä asuntoa, asuntoja katsoessa piti ensin mitata mahtuisiko sänky makuuhuoneeseen ja vasta sen jälkeen saattoi miettiä onko asunto muuten sellainen että siihen voisi muuttaa.

Olkoon vain 150cm leveä sänky hongkongilainen standardi, mutta pelkkä ajatus nukkumisesta kenties useamman vuoden ajan lasten sängyssä ahdisti.

Kun sitten etsimme vuokra-asuntoa, mittasimme hongkongilaisen mittapuun mukaan normaaleja, meidän mielestä vaatehuoneen kokoisia makuuhuoneita koska halusimme asunnon jonne mahtuu sänky. Sopiva asunto löytyi ja tilasimme Ikeasta 180 x 200 cm kokoisen sängyn joka täyttää yhden makuuhuoneen.

Hongkongissa harvalla on auto eikä Ikeasta vuokrata pakuja joilla asiakkaat kuljettavat mööpeleitään koteihinsa. Ikean kotiinkuljetus hoituu pienellä lisämaksulla, 10 euron luokkaa, ja kalusteiden kokoonpano on 10% kalusteen hinnasta. Vaatekomeroiden ja sängyn kokoaminen on sen verran työlästä ja aikaavievää että tuon lisähinnan maksaa mielellään. Mutta Ikean käsittämättömän suuren suosion vuoksi toimitusta joutui odottamaan kaksi viikkoa.

Olemme tähän asti nukkuneet käytettynä ostetussa vierassängyssä joka on se normihongkongilainen 150 x 200cm. Mutta eilen saimme uuden sängyn. Ensinnäkin meillä on nyt vihdoin ihan tavallinen patja, sellainen joustava. Kiinalaiset eivät ole japanilaisia joiden perinteeseen kuuluu tatami tai futon tai mikä se nyt onkaan, mutta hongkongilainen patja on kivikova vaikka sen olisi pehmustanut alkuperäistä patjaa reilusti suuremmalla Ikean petauspatjalla.

Toiseksi meillä on sänky jossa mahtuu nukkumaan. Se on tavattoman ylellistä.


 Vierashuone ja sänky. Vierashuoneessa ei ole komeroa, mutta ostimme Ikean vaateräkin. Niitä meillä oli Intiassakin jossa myöskään ei ollut tavallisia vaatekaappeja. Räkit ovat hyvin käteviä ja tuovat asuntoon sellaista kivaa trendikästä loft-henkeä.
 Uusi sänky. Yöpöytää ei tarvitse koska sänky ulottuu seinästä ikkunalautaan.Ikkuna ulottuu käytännössä lattiaan asti ja sängystä voi kurkistella 30. kerroksen korkeudesta kadulle.
 Uuden sängyn upeus: hydraulinen nostosysteemi jonka ansiosta sängyn alla on tosi paljon säilytystilaa. Koska kaappeja on niukasti eikä ole varasto- tai ullakkokomeroita tai pyöräkellareita tai mitään muutakaan ylimääräistä tilaa, kaikki joutotila on hyödynnettävä. Ikea on aivan mahdottoman nokkela tällaisessa. Ikean myymälän kodinsisustusehdotuksia katselee nyt aivan toisella silmällä kuin aiemmin.
Hongkongilaisen sängyn säilytystilat on aivan ala-arvoiset verrattuna ikealaiseen kulttuuriin. Ihan hyvä laatikko tässä vierashuoneen sängyssäkin kyllä on, etenkin kun on nuo näppärät Ikean säilytysboksit jakamassa tilaa.

 Tästä jutusta taisi tulla todellinen Ikean ylistyslaulu, mutta ei sille mitään voi, ne tyypit ovat taikureita.

Tuesday, October 28, 2014

Kodinrakennusta

Se oli vuosi 1998 kun koko viisihenkinen perhe nukuttiin ensimmäiset yöt Amerikassa lattialla patjojen päällä. Vain vaatteet mukana. Tai Mikko oli ostanut ne patjat lattialle, lakanat ja muutaman pyyhkeen niin päästiin suihkuun ennen täydennysostoksia. Nyt ollaan melkein samassa jamassa.

Tosin nykykoti on kymmenesosa Amerikantalosta ja meitä on täällä vain kaksi. Vain vaatteet on mukana, muuttokuormaa ei ole tulossa. Saimme eilen avaimet vuokra-asuntoon, varsinainen vuokra alkaa marraskuun alusta. Harmi kyllä asuntoa ei ole vielä siivottu joten pölyiseen asuntoon en halua levitellä kamojani.

Asiaxpat.comin Classifieds-sivusto on hyvä käytettyjen mööpeleiden myyntipaikka. Osa kamoista annetaan ilmaiseksi mutta kuljetus on järjestettävä itse. Se on vähän hankalaa kun en tunne ketään jolta kysyä neuvoa. Nettiä on selattu ja googlattu tuntitolkulla. Ostin jostain Kiinan rajalta saakka jättisoffan jonka myyntivaltti oli että myyjä järjesti kuljetuksen. Myyntipalstalla olevan kuvan ja myyjän vakuutuksen perusteella soffa on oikein mukava ja erinomaisessa kunnossa. Se tuotiin tänään muuten tyhjään huoneistoon mutten viitsinyt ennen siivousta avata sitä suojakääreistään niin en tiedä millainen se oikein on. Maksoi 300 euroa. Koska se on suuri, kolme metriä pitkä (tai onko se sohvan leveys), niin olohuoneeseen ei sitten juuri muuta tarvita.

Löysin myös pienen 90 x 90 cm Ikean pöydän johon kuului kivan näköiset Ikean tuolit ja kylkiäisenä tuli jonkinlainen apupöytä tai TV-taso tai joku. Kaikki taattua Ikeaa. 180 euroa. Jotakuinkin kolmasosa Ikean normaalihinnasta. Kyllä tässä miettii onko näitä järkeä ostaa käytettynä, onhan tässä hirveästi vaivaa. Hintaneuvottelut, kuljetuksesta sopimiset, kuljettajan etsiminen. Nämä tulevat torstaina. Sama kuski tuo toisesta paikasta hieman pelottavan tuntuisen vierassängyn (200 euroa) joka on hongkongilaista Queen-kokoa 150 x 200. Pelottava koska se on osin mustaa nahkaa joka tuntuu kevytmieliseltä. Ehkä punainen nahka olisi vielä provokatiivisempaa. No, ei siinä paljon tulla nukkumaan. Sängyssä on tilavat säilytyslaatikot jotka vaikuttivat ostopäätökseeni ja se että sänkyä ei ole käytetty (kuulema) paljon joten patjan pitäisi olla siisti. Toisaalta, nukkuuhan sitä hotellissakin patjoilla joissa on nukkunut varmaan satoja ihmisiä. Torstaita odotan kauhulla - mitähän olen ostanut kotimme kaunistukseksi. On jännittävää tuleeko kuljetukset meille koskaan ja kasaako tyyppi mööpelit kokonaisiksi huonekaluiksi kuten tilasin.

Kommunikointi osto- ja myyntitapahtumissa on WhatsAppilla jota en aiemmin ollutkaan käyttänyt. En ymmärrä mikä sen ja tekstarin ero on, mutta ehkä se ei ole oleellista. Yhteys pelaa.

Ikeasta tilasin King Size-sängyn. Olemme Mikon kanssa niin pitkiä ja isoja ettemme tosiaan mahdu sovussa 150cm kapeaan sänkyyn. Sänky tulee täyttämään suunnilleen koko makuuhuoneen mutta ei siellä muuta tarvitse ollakaan. Uuteen sänkyyn upotin 850 euroa. Tai mahtuu sinne kapea Ikean kaappi jonka myös tilasin. Kaksi Ikean vaatekaappia tuli maksamaan tuhannen euron verran.

Ikean palvelu on loistavaa mutta suuren suosion vuoksi kuljetukset ja asennukset menevät 2 viikon päähän. Siksi tuo vierassänky oli niin kiireinen hankinta koska meidän pitäisi nukkua uudessa kämpässä jo 31.10 ja King-sänky tuodaan vasta 10.11. Ikean kuljetus ja asennus maksaa muutaman kympin euroissa joten kuka hullu rupeaisi itse repimään hiuksiaan sen palapelin kanssa mitä Ikea tuottaa. Olen oman osani Ikeaa elämäni aikana jo koonnut. Amerikassa lasten huoneet oli pelkkää Ikeaa ja jatkoin kokoamista Montralissa kun Pia meni sinne opiskelemaan. Minulla on se käsitys että Pia tutustui leppoisasti opiskeluelämään ja minä kiroilin kesähelteessä kaapin, lipaston ja sängyn kimpussa. Voi olla että muistan väärin. Montreal oli silti ihana kaupunki ja kaipaan niitä aikoja kun kävin Piaa katsomassa.

Eli asuntomme on vielä tyhjä sitä paketoitua soffaa lukuunottamatta mutta täydennystä on tulossa. Keittiövarustelukin on aloitettu: Ikeasta on 4 haarukkaa, veistä, ruokalusikkaa ja teelusikkaa, kaksi lautasta ja neljä murokulhoa, kadunvarsikaupasta kahdella eurolla 6 tukevaa juomalasia, jotka on feikki-Ikeaa. Mikko puhui jotain shampanjalaseista, mutta en muista koska olisimme kotona juhlistaneet kaksistaan mitään kuohuviinillä. Satsaan mieluummin hienoihin kahvi / teemukeihin.

Ostoslistaa kun alkaa miettiä, sehän on loputon. Pölynimuri, silitysrauta, kattila, paistinpannu, tiskiharja, pesuaineet, ... voi luoja. Koska tässä pääsee lekottelemaan ja nauttimaan Hongkongin kulttuurielämästä!

Parasta olisi tietenkin ottaa ero, mennä uudestaan naimisiin, järjestää häät ja pyytää kaikki tuollainen kama häälahjaksi, ihan kuten saimme vuonna -81 kaiken tarpeellisen kodinperustamiseen.