Yhdeksännen kuukauden yhdeksäs päivä on vapaapäivä

Tänään Mikko meni töihin kansallisena vapaapäivänä.

Eihän muiden maiden juhlapyhistä mitään voi tietää. En minä niin tiedä omistakaan - miksi helluntaita vietetään? Mikä ihme helatorstai? Pohjalaisilla häjyillä oli helavyöt. Härmäläinen puukko ja helavyö. Härmläinen helatorstai?

Mikko soitti toimistolta kello 9:30 ettei siellä ole ketään. Katsoin kodin ikkunasta alas. Ei ole takseja, muutama bussi, ei yhtään jalankulkijaa. Normaalina arkipäivänä katu on täynnä punaisia takseja ja kaksikerroksisia busseja, jalkakäytävät mustanaan töihin kiiruhtavia ihmisiä. Olisihan tuo pitänyt Mikonkin huomata töihin kävellessään ettei liikennevaloissa ole muita odottamassa valojen vaihtumista kuin hän. Eihän vapaapäivänä mennä töihin.

Kun työpaikka on tuollainen yhden huoneen minitoimisto jossa ei tällä viikolla ole muita kuin Mikko, kun ei ole lapsia koulussa tuomassa rytmiä ja yleistietoa elämään, kun lukee lehtiäkin vähän selaillen ja keskittyy eniten Helsingin Sanomiin, ei oikein tule esille hongkongilaiset vapaapäivät. Yhdeksännen kuukauden yhdeksännen päivän festivaali on minulle ennestään sen verran tuntematon.

Löysin kyllä informaatiota juhlasta joka periytyy aina Han Dynastian ajoista alkaen (BC 202- AD 220). Kuningas Woon sai vinkin tietäjiltä että nyt pitäisi mennä jonnekin korkeuksiin. Niinpä Woon lähti perheineen vuorille ja palatessaan he löysivät kaikki kaupungin asukkaat kuolleina. On siis suositeltavaa lennättää leijaa tai kiivetä kukkuloilla haikkaamassa, tehdä jotain mikä liittyy korkeisiin paikkoihin.

Jos olisimme tienneet että tänään on vapaapäivä, olisimme varmaan lähteneet haikkaamaan. Aurinko paistaa hämmästyttävän siniseltä taivaalta, on epätavallisen kirkas päivä yleensä varsin utuisessa Hong Kongissa.

Joku päivä googlaan sen Helatorstain ja vihdoin tiedän miksi se on juhlapyhä.

Kiinalainen uusi vuosi

Sitä huomaa olevansa erityisen ulkomaalainen ja ulkopuolinen perinteisten juhlien aikana. On Kiinalainen uusi vuosi, kiinalaisten suurin juhla. Ehkä kuten joulu Suomessa. Monella on jopa viikon loma, se vuoden ainoa riittävän pitkä siihen että lähdetään kotikaupunkiin tai -kylään sukulaisten luokse. Niinhän Suomessakin tehdään.

Itse juhla ja sen vanhat traditiot muuttuvat koko ajan, kuten Kiinakin. Kuten kaikkialla, ruoka on täälläkin pääasia, mutta ei enää sen vuoksi että nyt syödään kerrankin kunnolla. Ruokaa on saatavilla ympäri vuoden, nyt nautitaan enemmän perheen seurasta ja syödään sitä mikä on hyvää.

Koska Hong Kongiin ei tulla töihin pääasiallisesti maaseudun kylistä kuten moniin muihin kiinalaisiin kaupunkeihin, paikallisten ei ole pakko matkustaa pois vaikka monet niin tekevätkin, lähtevät lomalle. Kiinalaiset ravintolat olivat täynnä sukuja syömässä herkkuja suurissa pöydissä. Jonkin verran näkyi perinteisiä silkkikirjailtuja vaatteita, etenkin pikkulapsilla. Vanhemmilla naisilla saattoi olla silkkinen kirjava jakku, joillain nuorilla miehillä näin mustan samettisen pystykauluksisen takin, sellaisen jossa on silkkilangasta punottu napitus. Mutta ei mitään eksoottista kiinalaisuutta. Hong Kongissa pukeudutaan aina konservatiivisesti, länsimaalaisesti ja arkenakin varsin hyvin. Ainakin niin että helle- ja safariasuihin pukeutuneet turistit erottuvat massasta hyvin.

Pienemmät kiinalaiset ravintolat olivat kiinni, samoin pienet kaupat. Suuriin ravintoloihin oli oltava varaus joten eilinen kiinalainen ruokamme oli mitäänsanomatonta mättöä jollaista saa vaikka suomalaisessa ostarissa. Muutama päivä sitten söimme kotimme lähellä olevassa kuuluisassa Michelin-chefin 22Ships:ssa espanjalaista tapas-ruokaa. 30-paikkainen ravintola itse ei ole ansainnut tähtiä, mutta on kodikkuudessaan loistava ja hyvin suosittu. Sinne ei oteta varauksia ja sinne on aina jono. Sattumalta pääsimme heti sisään, saimme parhaat paikat baaritiskiltä ja näimme ruokaillessamme miten herkullisia tapas-annoksia tehtiin. Olimme enemmän kuin tyytyväisiä illallispaikkavalintaamme. Sinne mennään toistekin, kahden korttelin päähän!

Toissapäivänä menimme illalla Kowlooniin katsomaan Uuden vuoden paraatia. En ymmärrä paraateja. En näe niissä mitään hauskaa. Tämän paraatin historia on vain 20 vuotta, se on Cathay Pacific Airlinesin alkuunpanema ja lentoyhtiö on edelleen pääsponsori. Kansainvälinen juttu, oli ryhmiä Koreasta, Vietnamista, Australiasta, USAsta ja vaikka mistä. Paljon glitteriä, temppuja, liikkuvia rakennelmia, vähäpukeisia tyttöjä ja erilaista kelluvaa ja leijuvaa otusta. Ei kiinnosta. Olimme pari tuntia paikalla, ensin odotimme paraatin alkua kymmenientuhansien muiden kanssa ja melkein heti kun paraati alkoi, lähdimme pois. En sanoisi että paraati huipensi Uuden Vuotemme.

Eilen oli ilotulitukset Victoria Harbourissa mutta olimme kotona. Asumme niin lähellä rantaa että olisimme periaatteessa nähneet ne kotoakin, mutta edessä oleva toimistotalo peitti parhaat räiskeet. Ne talon sivuilta vilahtavat rippeet riitti minulle. Olen nähnyt ilotulituksia aiemminkin.

Paikalliset juhlat ovat ulkomaalaiselle aina ongelmallisia. USAssa lähdimme usein pienelle matkalle Kiitospäivänä, samoin Brasiliassa karnevaalien aikaan. Ei ulkomaalainen Suomessakaan jouluna tai juhannuksena ihmeempiä kokemuksia löydä ellei satu saamaan kutsua paikallisen juhliin. Eikä juhla silloinkaan luultavasti avaudu. Se voi olla mielenkiintoinen mutta silti tylsä. Minun perheeni joulu oli hyvin erilainen kuin Mikon perheen ja jopa näiden yhdistäminen on ollut ongelmallista vaikka olemme molemmat Helsingistä ja samaa ylempää keskiluokkaa.
Ulkomaalaisena erilaisuus vain korostuu ja siksi pidempien juhlapyhien aikaan on luultavasti paras lähteä suosiolla pois. Nyt olimme vasta saapuneet Hong Kongiin emmekä yksinkertaisesti jaksaneet lähteä muualle vaikka on neljän päivän vapaat.

Olemme tarponeet aamupäivisin Hong Kongin mahtavilla haikkausreiteillä ja nauttineet siitä valtavasti. Hong Kong on vaeltajalle paratiisi. Iltapäivisin Mikko on tehnyt töitä ja minä olen lukenut. Illat ja yöt olemme katsoneet televisiosta Bones-tv-sarjaa Netflixin kautta. Tällaisia me olemme. Aika tylsiä.