Showing posts with label Liikkuminen. Show all posts
Showing posts with label Liikkuminen. Show all posts

Saturday, September 12, 2015

Aamulenkki

Olen yrittänyt ryhdistäytyä reippaammaksi ja ruennut juoksemaan aamuisin. Ei nyt joka aamu, mutta useamman kerran viikossa. Sellainen puolen tunnin lenkki, mutta matkan pituudesta en osaa sanoa mitään. Ainakin siinä on noin neljäsataa porrasta joita kipitellään ylös ja alas.

Menen hissillä alas ja hiljaisella sivukadullamme näen ensimmäiseksi kaksi vanhaa naista voimistelemassa. Sellaisia naisia ei muuten täällä näe, kommunismi-Kiinan reliikkejä, Mao-uniformujen sijaan sellaiset nilkan yläpuolelle päättyvät epäpukevat mustat one-size-fits-all housut ja 2/3-hihainen samea kukkapaita. Hiuksissa permanentti. Hong Kongin vanhat naiset ovat minusta tyylikkäitä, kuten nuoretkin, mutta ehkä heillä on tuo rento koti-look johon törmään aamuisin. Ikäihmisten aamuvoimistelu kestää tunnin ja sisältää lähinnä vinhavauhtista käsien heiluttelua ja hartioiden pyörittelyä.

Talomme kulmalle ovat kerääntyneet viereisessä puistossa metsästävät kissat odottamaan kissa-mummon tuloa. Hän saapuu ruokakassien kanssa seitsemän maissa, yllään samanlainen kukkapaita ja epäpukevat housut kuin voimistelijoilla.

Kiipeän melkein 200 porrasta ylös neljässä minuutissa ja huohotan läkähtyneenä. Tiedän että puuskutuksestani huolimatta jaksan juosta, joten heti portaiden yläpäässä alan jolkottaa Kennedy Roadia. Sitäpaitsi portaat ovat varsin vilkkaasti liikennöidyt ja nääntyminen portaissa olisi tosi noloa. Ylempänä asuvat kävelevät rappuset alas metroasemalle ja ylösmenijät jatkavat vielä ylemmäksi Bowen Roadille autottomalle juoksupolulle tai jäävät pelaamaan tennistä. Jotkut kantavat fillarinkin portaat ylös ja polkaisevat Peakille. Eli ei kannata vaikuttaa uupuneelta, portaiden kipuaminen ei ole mikään suoritus vaikka jo aamulla on +27C ja ilmankosteus kastelee paidan seistessäkin.

Portaiden yläpäässä on korkea asuintalo ja sen edessä on kello 6:30 alkaen sekä aasialaisia että länsimaalaisia lapsia odottamassa koulubusseja. Lapsilla on erilaisia koulupukuja päällään joten he menevät useampaan eri kouluun. Lapsia saattelee filippiiniläisen tai indonesialaisen näköinen lastenhoitaja tai kotiapulainen, joskus mukana roikkuu myös äiti ja useimmilla on koirakin. Koiran ulkoilutus on kotiapulaisen hommaa. Koiria ulkoiluttavat kotiapulaiset rupattelevat keskenään jossain jalkakäytävällä ja nappaavat siinä sivussa koiran kakat sanomalehteen. Vesipullo on mukana jotta koiran pissat voi huuhtoa pois.

No, minä hölkkään kotiapulaisrykelmien ohi. Kapealla Kennedy Roadilla on kohtalaisesti liikennettä ja on pysyttävä jalkakäytävällä. Joskus joku töihin kävelijä osuu eteen ja on hidastettava kun ei mahdu ohittamaan - tie on rakennettu jyrkkään rinteeseen. Vaikka tie on puiden varjostama ja puistomainen, muutamia korkeita taloja on matkan varrella, kaikkien edessä lapsia odottamassa koulubusseja. Muutama töihin juoksija ohittaa minut, yksi urheilu-T-paidassa ja suorissa housuissa kävelevä valkohapsinen britin näköinen herrasmies kävelee reippaasti aina vastaan, töihin menossa.

15 minuutin juoksun jälkeen kipitän Hong Kong Parkin portaat alas. Portaiden liukkaus ei haittaa, mutta ne kohdat missä ei ole portaita, vain alamäkeä, on paras kävellä koska polku on sademetsän tyyppisestä kosteudesta liukas. Peak Tram'in kohdalla on Sports Center ja Squash-halli, jonne menee aina ihmisiä. Hirveän reippaita nämä hongkongilaiset. Juoksen vaihteeksi portaat ylös Hong Kong Parkiin ja löydän lisää portaita Tai Chi areenalle. En tiedä miksi siellä ei joukoittain harrasteta Tai Chita, siellä on vain yksinäinen nainen. Olympic Squaren portaista yritän selvitä ennen seitsemää jolloin sinne kokoontuu toistakymmentä todella trimmissä kunnossa olevaa länsimaalaista naista kahvakuulien ja muiden varusteiden kanssa. Heidän kuntoilunsa on kuin jostain amerikkalaisesta armeijaleffasta. Boot Camp. Värisen, kun kuvittelen itseni heidän joukkoon.

Taas tulee portaita ylös ja pääsen konservatorioon. En tiedä mikä konservatorio on mutta sen edustalla on kymmenisen kiinalaista eläkeläistä harjoittamassa Tai Chi'tä. Olen yrittänyt etsiä paikkaa missä opetetaan Tai Chi'tä, mutta sellaista ei ole löytynyt tai ne ovat kiinankielisiä juttuja. Ehkä koko harrastus on kuolemassa, en ole nähnyt yhdenkään itseäni nuoremman sitä harjoittelevan.

Vanhoja on muutenkin puistossa. Iäkkäät pariskunnat ovat aamuvoimistelemassa (heiluttamassa käsiään) tai filippiiniläiskotiapulainen taluttaa jotain todella vanhaa aamulenkille. Puoli kahdeksan aikaan alkaa koululaisia kulkea puiston laidassa olevaan kouluun ja tietysti työmatkalaisetkin oikaisevat puiston poikki.

Puiston jälkeen tulee taas ylämäki. Se on niin lohduton että kävelen sen. Kuitenkin viimeisen nousun, nelisenkymmentä porrasta takaisin Kennedy Roadille, juoksen ja yritän pientä loppukiriä omien portaidemme yläpäähän. Niiden alasmeno sujuu ketterästi ja kevyesti hypellen, kun tietää että lenkki on lopussa. Alhaalla eläkeläiset ovat edelleen heiluttamassa käsiään ja ruokalevolla olevat kissat nauttineet aamupalansa.

Aiemmin en ole ajatellut sanontaa "märkä kuin uitettu kissa". Minun aamuissani kissat makoilevat viihtyisästi turkki kuivana kun minä menen kotiovelle märkänä kuin käytetty tiskirätti. Aina voin yrittää selittää itselleni että juoksen vauhdikkaasti ja kissat vain syövät.

Monday, January 19, 2015

Spurtteja, tottakai

En ole varma olinko suunnitellut paljastavani koko maailmalle antautuneeni Motivuksen tammikuun tarjoukseen ja personal trainerin ansaan. Mutta koska vahinko on tapahtunut, sille ei voi mitään. Kymmenen kuntosalikertaa ei kenties saa minua spurttailemaan 1300 metriä ylämäkeen Hong Kongissa, mutta ei se mahdotontakaan ole. Alustavissa kuntotesteissä minun todettiin olevan lujaa tekoa vaikka muutamat löysät renkaat vatsan kohdalla voisivat muusta kieliä.

Kuntosalilla vietettyjen kymmenen tunnin lisäksi makaan iltaisin soffalla, katson putkeen "Bones"ia ja nostelen viiden paunan käsipainoja. Kello on nyt yksi yöllä, lopetin juuri viiden jakson putken Bonesia ja laitoin puntit pöydän alle. Mutta jos TV-Kaistalla olisi ollut vielä yksikin jakso katsottavana, hauikseni olisivat peloittavat. On TV-kaistan suppean tarjonnan vika että olen nähnyt jo kaikki Bonesit eikä kuntoni ole kohonnut suurempia suorituksia varten kuin kenties vähäiseen jolkotteluun Wilson Traililla.

Jos aikoo elää ja asua Hong Kongissa on oltava kunnossa. Siellä ei lötköt paksukaiset elä. Hong Kong on pelkkää ylä- ja alamäkeä, portaita ja polkuja ja lisäksi korkeita kukkuloita joita Suomessa kutsuttaisiin vuoriksi. Siinä Mikko on oikeassa ettei jonkun Wilson Trailin kulkeminen tee sankariksi. Se on perheiden normaali tapa viettää viikonloppua, minkä vuoksi en kadu Motivuksen juoneen haksahtamistani.

Mikko, haastan sinut Wilson trailin seuraaville etapeille.


Sunday, November 2, 2014

Tyhmä viikonloppu

Ei aina ole hauskaa. Viikonloppu meni jotenkin puolikuntoisena enkä tehnyt mitään kivaa. Valvoin yöt ja oli kuvottava olo mutta ei sen kummempaa. Ihan voimaton silti. Makasin kotona jättisoffalla ja join vettä kun muukaan ei maistunut.

Sunnuntaina raauhauduin Mikon kanssa kävelylle Hong Kong Parkiin jotta mieli piristyisi. Varsin kiva puisto se onkin, tehty entisten brittikasarmien tilalle aivan liikekeskustan tuntumaan ja on 10 minuutin kävelyn päässä meiltä. Kaunis ja suosittu. Paljon ihmisiä sunnuntaikävelyllä.

Itse asiassa Hong Kongissa on paljon pieniä puistoja joissa istuu vanhoja ihmisiä nauttimassa varjoisasta viileydestä. Suomalainen ei kai ikinä totu siihen että varjoisuus on se mitä haetaan ja kaivataan, ei aurinko. Edelleen on lämmintä ja melko kosteaa vaikka pahin kosteus on tietenkin kesällä jolloin sataa. Päivälämpötilat on 25-27C ja illalla hieman laskee. Jostain syystä illalla kaduilla kulkiessa ilma tuntuu päivää kuumemmalta, ilmeisesti ilmastointilaitteiden puhaltama lämpö ja tuulen tyyntyminen syynä. Kuten New Yorkissa, myös Hong Kongin korkeiden rakennusten katveessa tuulen tuntee. Välillä kuljen farkuissa ja aina huomaan ne liian nihkeiksi päälläpidettäviksi, joten lähinnä käytän hametta ja sääret on paljaana. Joskus pitkähihainen paita jonka hihat saa käärittyä, useimmin lyhyet hihat on parempi.

Kuten kaikissa lämpimissä maissa, myös Hong Kongissa ilmastointi jäädyttää sisätilat niin että villatakki tai joku pitkähihainen olisi tarpeen. Useimmilla niitä ei kuitenkaan ole, joten tämäkin on suomalaiselle ikuisuusihmettelynaihe. Miksi kaikki sisätilat jäädytetään 18C-asteeseen? Onneksi Hong Kongissa, toisin kuin Manauksessa ja Chennaissa, on paljon ulkoilmaravintoloita tai ravintoloiden ovet ja ikkunat ovat kadulle auki niin ei ole niin hyytävää nauttia herkullisista ruoista. Ilmastointi on tarpeen, on se päällä meillä kotonakin, tosin pidämme sen maltillisessa 25C asteessa.

Nyt viikonloppuna ruokailuni tosiaan oli kovin mitätöntä. Kävimme sentään lähi-Creperiessä jossa Mikko nautti herkullisen aamiais-krepin munan, perunoiden jne kanssa ja minä näversin peruslettua sokerin kanssa. Se maistui oikein hyvältä.

Mikko kiersi hieman kaupungilla, kävi katsomassa Hongkong University-aluetta, kävi Wanchai Marketilta ostamassa kattiloita ja sen sellaista, ruokakaupassa jne. Ilta sujui ihan mukavasti vaikka ei siten kuten oltiin ajateltu. Katsottiin neljä viimeistä jaksoa suomalaista sarjaa "Kiiltokuvia" TV-kaistan kautta. Eikä se edes ole kovin hyvä. Tarina on mielestäni yksinkertaisesti kehno vaikka näyttelijät ovatkin hyviä. Vaikka ohjaaja on sukulainen, en sitä sittenkään voi kehua, mutta katson kuitenkin.

Sunday, October 19, 2014

Uusi koti!


Mahtavaa ... meidän tarjous hyväksyttiin! Ja juuri se asunto jonka halusimme vielä enemmän kuin sitä toista. Se toinen, CentrePoint, on suunnilleen Sohossa ja paljon uudempi talo, mutta Starcrest on juuri sillä kadunpätkällä joka on meidän mielestä Hongkongin kaikkein parhaimmalla paikalla. CentrePointin asunnon vuokraisäntä ei suostunut laskemaan vuokraa tarpeeksi alas, joten menetti hyvät vuokralaiset. Siis voiko kukaan toivoa parempia vuokralaisia kuin tällainen levollinen, flegmaattinen, ikääntyneempi pariskunta joka ei ryyppää, ei räyhää, ei bailaa eikä mellasta. Ei itkeviä vauvoja eikä legoja heitteleviä pikkutenavia. Lapsenlapsi vierailee Hongkongissa niin harvoin että joskus käydessään lienee silkka ilo ja siunaus koko talolle.

Starcrest on vähän kuin hotelli jossa onkin vuokra-asuntoja. Talossa on asukkaiden käytössä ainakin uima-allas, puisto, lukutila, golf-simulaattori, kuntosali. Parasta on kuitenkin sijainti. Kun menee vastapäisen virastotalon aulasta sisään ja rullaportaat alas, pääsee katettua kävelysiltaa ja muutaman toimistotalon läpi kulkien noin kilometrin päässä sijaitsevalle Mikon työpaikalle. Jos ei halua kulkea hongkongilaiseen tapaan ostoskeskuksien ja toimistorakennusten sisätiloissa, voi kävellä myös vilkasliikenteistä Queen's Streetiä suoraan Mikon töihin. Metrolle on vielä lyhyempi matka.

Talon kulmalta lähtee myös kävelytie ylös. Täytyy muistaa että Hongkongissa ei juurikaan ole tasaista maata. Saarihan on pelkkää kukkulaa. Lähes kaikki talot on rakennettu jotenkin rinteeseen. Tämä tietenkin tarkoittaa myös sitä että useimmiten kävellään joko ylä- tai alamäkeä. No, joskus pääsee tasamaallekin mutta silloinkin katu on minun mittapuun mukaan kuja. Koko Soho on tällaista kapeata katua - kiivetään rappuja ylös tai alas jollei osu juuri sen ainoan ja siksi kuuluisan liukuportaikon kohdalle, ja sitten poikittain kulkee pengerrettyjä hyvin kapeita katuja jotka on täynnä ihmisiä, kauppoja ja ravintoloita. Me ollaan nyt hieman alempana joten meille metrolta tullessa ei tarvitse läähättää, mutta kun sitten tulevaisuudessa alan juosta aamulenkkejäni - lopulta huippukuntoisena ilmeisesti Peakille asti - juoksen siis ketterästi alppiteiden kaltaisia serpentiinipolkuja ylös ja takaisin alas.

Aurorankadulla olen juossut puolentoista vuoden aikana jo kolme kertaa Töölönlahden ympäri. Töölönlahden juoksulenkki on 2,200 metriä pitkä ja sen juoksemiseen kuluu minulta 15 minuuttia. En ole aivan varma kuinka pian olen siinä kunnossa että kipaisen 560 metrin korkeuteen Peakille.

Lisäksi se 100 metrin tienpätkämme on ällistyttävän rauhallinen. Se on kuin yksinäinen lähiö keskikaupungilla. Kun laskeudumme omalta tieltämme yhden korttelin verran, olemme ihmisvilinässä kymmenien ravintoloiden ja kauppojen keskellä.
Puolivälissä Mikon työmatkaa on suuri ostoskeskus josta voin ostaa kaikki Guccit, Louis Vuittonit ja Manolo Blahnikit joita en kuitenkaan tule ikinä ostamaan. On siellä myös Zara. Mutta siellä on ruokakauppa, sellainen Stockan Herkku potenssiin Hongkong, josta saan kaikkea mitä tarvitsen. Kävin sitä jo katsomassa. Hinnat oli Stockan Herkku potenssiin Hongkong, mutta maidon ja WC-paperin voi ostaa halvemmasta marketista joka sekin on riittävän lähellä. Ostarissa on myös leffateatteri joten ehkä käyn jatkossa ainakin yhtä usein katsomassa leffoja kuin olen käynyt Aurorankadulta Tennispalatsissa... puolentoista vuoden aikana neljä elokuvaa.

Kun nyt olen hehkuttanut tulevan kotimme sijaintia näin paljon, voin paljastaa että siinä on 62 neliötä, kaksi makuuhuonetta, kylppäri, keittiö ja olohuone. Se ei ole ollenkaan pieni ollakseen kolmio Hongkongissa, ennemmin päinvastoin.

Saamme avaimet kuun lopussa joten meidän ei tarvitse jatkaa toista kuukautta väliaikaista asumista Kennedy Townissa. Sitten vain huonekalujen hankintaan! Ilmeisesti ekspattien vaihtuvuus Hongkongissa on niin suurta, että vähän käytettyjä huonekaluja näyttää olevan tarjolla pilvin pimein. Ja myynti-ilmoituksia lukiessa näki heti miten kaikki ekspattikodit on sisustettu. Ikealla tietysti.

Thursday, October 9, 2014

Kiva kävely huipulle

Kävelin eilen Sheung Wan ja Soho-alueella katsomassa voisiko siellä asua. Voisi hyvinkin.
Jatkoin vaeltelua ja olin lopulta Victoria Peak'illä tai yksinkertaisesti The Peak. Se on saaren korkein kukkula, 552 metriä merenpinnasta. Kennedy Town-bussini pysäkki oli aivan rannassa joten kipusin kaikenkaikkiaan varsin korkealle.
Peak on Hongkongin suosituin nähtävyys, mutta se ei tee siitä halveksittavaa paikallisille. Sieltä on mahtavat näkymät, huipulla ilma on raikasta, siellä on rauhallisia kävelyreittejä ja paljon luontoa. Olen joka kerran Hongkongissa käydessäni kivunnut Peakille, mutta en ole koskaan aiemmin ollut siellä auringonlaskun aikaan. Kannattaa olla juuri siihen aikaan!
Peak oli mukavan ilmaston ja näkymien vuoksi rikkaiden brittien suosima paikka jo 1860-luvulla jolloin sinne mentiin kantotuoleilla. Kantotuolit olivat yleisiä kuljetustapoja joka puolella maailmaa tuohon aikaan. Hikoiltuani itseni märäksi kivutessani subtrooppisessa metsässä asfaltoitua tietä ja kävelypolkuja ajattelin miten maailma ja ajattelutapa onkaan muuttunut. Istuminen jonkinlaisessa kopissa tai tuolissa ihmisten kantamana tasaisellakin maalla tuntuisi todella kiusalliselta. Mieluummin hikoilen ja kiipeän itse vaikka minihameessa ja käsilaukku olalla kuten nyt. Enhän ollut suunnitellut mitään urheilusuoritusta.
Peak Tram rakennettiin 1888, pian saatiin myös tie ja sen jälkeen rinteille ja huipulle rakentaminen alkoi helpottua. Huipulle pääsee nyt bussilla, taksilla ja yksityisautoilla. Ja sillä rinnejunalla ja tietenkin kävellen. Mutta edelleen huipulla on tilaa.
 Tuolla jotakuinkin keskellä kaikkia rakennuksia on Mikon toimistorakennus.
 Kävelyreitti huipulta alaspäin - näkymä etelään. Pieni järvi on varavesiallas. Makeaa vettä oli alunperin todella vähän Hongkongissa. Jo ensimmäisten lavantautiepidemioiden yhteydessä rakennettiin vedenkeräysaltaat ja vedenpuhdistamot. Nyt kraanavettä voi juoda vaikka se ei maistu kovin hyvälle. Teen ja kahvin siitä keittää mainiosti joten elämä on helpompaa kuin Intiassa jossa vain tiskasimme ja pesimme pyykit kraanavedellä. Tosin siellä astioitakin joskus huuhdottiin pullovedellä jos niitä ei heti kuivattu. Hedelmät pestiin pullovedellä, pullovedessä keitettiin spaghetti ja kaikki muu mikä syötiin. Kylpyhuoneessa oli aina vesikannu hampaidenpesua varten. Suihkussa ei takuulla avannut suutaan, ainakin meillä Chennaissa vesi usein myös vähän haisi.
 Olipa todella rauhallista kävelyä. Hassua että tässä silti kulki muutama auto ja vieläpä molempiin suuntiin. Ohitus oli millintarkkaa hivuttautumista.
 Rinteet ovat oikeasti jyrkät. En mielelläni lähtisi kiipeilemään tuonne. Onneksi se ei ole sallittu.
 Rinteet on suojattu jollain kivennäköisellä kuorrutuksella. En tiedä mitä se on. Pengerryksiä on paljon. Muutenhan koko kukkula rapisisi kai mereen.
Aurinko laskee iltakuuden jälkeen hyvin nopeasti. Pimeys ei kuitenkaan tule liki yhtäkkisesti kuten Manauksessa tai Chennaissa vaan kaunis sininen hetki kestää sen verran että sitä ehtii ihailla.