Ai että vielä spurtteja

Pirkon personal trainer sanoi, että patikointi on ihan hyvää kuntoilua, mutta pitää ottaa välillä spurtteja, jotta kunto kohoaisi. Pirkko saa ottaa, minulle riittää ihan rauhalliseen tahtiin kävelykin. Patikoin eilen Wilson Trailin etapit 1 ja 2. Rauhallisellakin kävelyllä keskimääräinen syke oli 159 lyöntiä minuutissa ja maksimi vähän yli 200. Riittää minulle. Nousuja noilla kahdella etapilla oli yhteensä 1300 metriä ja laskuja 1400 metriä, eli keskimäärin pelkkää alamäkeä.

Haikkaus, patikointi(?) on todella suosittua ajanvietettä Hongkongissa. Jo kaupungissa saa hyvin hyötyliikuntaa kun se on rakennettu vuorenrinteeseen. Varsinaisesti patikointia harrastetaan kuitenkin luonnon- ja kansallispuistoissa, joita on 40% Hongkongin kokonaispinta-alasta. Hongkongin pinta-ala on 1100 km2 eli kaksi kolmannesta Ahvenanmaasta tai yli kolminkertainen Espooseen verrattuna. Niinpä tuo 40% antaakin harvinaisen hyvät ulkoilumahdollisuudet, 400 km2 vuoristoista kansallispuistoa. Ei toki samaa luokkaa kuin Urho Kekkosen kansallispuiston 2,550 km, mutta Helsingin Keskuspuiston 7 km2 kalpenee pahasti tämän rinnalla. Lisäksi tuo alue on hyödynnetty hyvin. Joka paikassa on hyväkuntoisia kävelyreittejä. Lukuisten pienempien reittien lisäksi Hongkongissa on neljä pitkää, 50 - 100 kilometrin, reittiä: Hong Kong Trail, Lantau Trail, Wilson Trail ja MacLehose Trail.

Eilen patikoin siis Wilson Trailin kaksi ensimmäistä etappia, joista ensimmäinen oli rankka. Siinä on alle 5 kilometrin matkalla 800 metriä nuosua ja 700 metriä laskua eli keskimääräinen kallistusprosentti on 32%. Olisin tuntenut itseni varsinaiseksi sankariksi, tekeväni suurenkin urotyön jos olisin ollut yksin. Mutta minut ohitti ja vastaan tuli lukuisia juoksijoita, lisäksi lapsiperheitä ja harmaahapsisia kumaraisia eläkeläisiä. Hongkongilaiset haikkaajat ovat kovakuntoisia. Ehkä niillä kaikilla on personal trainerit?






Wilson Trailin ykkönen  alkaa Hong Kongin saaren etelärannan Stanleystä

Lännessä näkyy Tai Tamin tekojärvi ja sen takana Tai Tamin lahti

Etappi päättyy Hong Kong Parkview'iin

Toinen etappi alkaa Parkview'stä. Taustalla näkyy Repulse Bay

Jardine's Lookoutin 433 metristä on hienot näkymät keskustaan

Wilson Trailin kakkosetappi päättyy pohjoisrannan Quarry Bay'hin



Kiva kävely huipulle

Kävelin eilen Sheung Wan ja Soho-alueella katsomassa voisiko siellä asua. Voisi hyvinkin.
Jatkoin vaeltelua ja olin lopulta Victoria Peak'illä tai yksinkertaisesti The Peak. Se on saaren korkein kukkula, 552 metriä merenpinnasta. Kennedy Town-bussini pysäkki oli aivan rannassa joten kipusin kaikenkaikkiaan varsin korkealle.
Peak on Hongkongin suosituin nähtävyys, mutta se ei tee siitä halveksittavaa paikallisille. Sieltä on mahtavat näkymät, huipulla ilma on raikasta, siellä on rauhallisia kävelyreittejä ja paljon luontoa. Olen joka kerran Hongkongissa käydessäni kivunnut Peakille, mutta en ole koskaan aiemmin ollut siellä auringonlaskun aikaan. Kannattaa olla juuri siihen aikaan!
Peak oli mukavan ilmaston ja näkymien vuoksi rikkaiden brittien suosima paikka jo 1860-luvulla jolloin sinne mentiin kantotuoleilla. Kantotuolit olivat yleisiä kuljetustapoja joka puolella maailmaa tuohon aikaan. Hikoiltuani itseni märäksi kivutessani subtrooppisessa metsässä asfaltoitua tietä ja kävelypolkuja ajattelin miten maailma ja ajattelutapa onkaan muuttunut. Istuminen jonkinlaisessa kopissa tai tuolissa ihmisten kantamana tasaisellakin maalla tuntuisi todella kiusalliselta. Mieluummin hikoilen ja kiipeän itse vaikka minihameessa ja käsilaukku olalla kuten nyt. Enhän ollut suunnitellut mitään urheilusuoritusta.
Peak Tram rakennettiin 1888, pian saatiin myös tie ja sen jälkeen rinteille ja huipulle rakentaminen alkoi helpottua. Huipulle pääsee nyt bussilla, taksilla ja yksityisautoilla. Ja sillä rinnejunalla ja tietenkin kävellen. Mutta edelleen huipulla on tilaa.

 Tuolla jotakuinkin keskellä kaikkia rakennuksia on Mikon toimistorakennus.

 Kävelyreitti huipulta alaspäin - näkymä etelään. Pieni järvi on varavesiallas. Makeaa vettä oli alunperin todella vähän Hongkongissa. Jo ensimmäisten lavantautiepidemioiden yhteydessä rakennettiin vedenkeräysaltaat ja vedenpuhdistamot. Nyt kraanavettä voi juoda vaikka se ei maistu kovin hyvälle. Teen ja kahvin siitä keittää mainiosti joten elämä on helpompaa kuin Intiassa jossa vain tiskasimme ja pesimme pyykit kraanavedellä. Tosin siellä astioitakin joskus huuhdottiin pullovedellä jos niitä ei heti kuivattu. Hedelmät pestiin pullovedellä, pullovedessä keitettiin spaghetti ja kaikki muu mikä syötiin. Kylpyhuoneessa oli aina vesikannu hampaidenpesua varten. Suihkussa ei takuulla avannut suutaan, ainakin meillä Chennaissa vesi usein myös vähän haisi.

 Olipa todella rauhallista kävelyä. Hassua että tässä silti kulki muutama auto ja vieläpä molempiin suuntiin. Ohitus oli millintarkkaa hivuttautumista.

 Rinteet ovat oikeasti jyrkät. En mielelläni lähtisi kiipeilemään tuonne. Onneksi se ei ole sallittu.

 Rinteet on suojattu jollain kivennäköisellä kuorrutuksella. En tiedä mitä se on. Pengerryksiä on paljon. Muutenhan koko kukkula rapisisi kai mereen.

Aurinko laskee iltakuuden jälkeen hyvin nopeasti. Pimeys ei kuitenkaan tule liki yhtäkkisesti kuten Manauksessa tai Chennaissa vaan kaunis sininen hetki kestää sen verran että sitä ehtii ihailla.

Sekaisin suunnista

Mikko lähti Shenzheniin viikoksi, Gillbergit takaisin Suomeen ja nyt yritän orientoitua Hongkongiin yksin. Se on pakko tehdä yksin koska suuntavaistoni on huono. Jos olen jonkun muun matkassa, vain seuraan, enkä tiedä missä olemme. Eksyn aina, mutta toistaiseksi olen aina löytänyt perille. Nytkin kirjoitan tätä väliaikaisessa  kodissamme Hongkongin saaren Kennedy Townissa. Sitä ei alla olevaan yleiskarttaa ole merkitty, mutta on kartan alaosan tietämillä Hongkong Islandin Victoria Peakin yläpuolella saaren pohjoisrannassa.

Hongkong on alunperin vain saari josta 1840 tuli briteille tärkeä satama (Victoria) ja levähdyspaikka kun matkattiin ostamaan ylellisyystuotetta eli teetä Kiinasta. Teetä yritettiin alunperin maksaa Englannista tuodulla puuvillalla ja tekstiilillä, mutta Kiinasta löytyi parempaakin materiaalia paremmin käsintehtyihin vaatteisiin. Sen sijaan Intiasta ruettiin tuottamaan ooppiumia jolla tee maksettiin. Ooppiumi voi olla mukava huume jolla saa hetkeksi hauskan olon (en ole kokeillut), mutta sillä on ikäviä sivuvaikutuksia joita kiinalaiset eivät katsoneet hyvällä. Joten 1800-luvun loppupuolella tuli ooppiumisotia. Britit voittivat ja saivat neuvoteltua itselleen 99 vuoden vuokramaiksi Hongkongin saaren lisäksi myös pohjoisessa olevat alueet: Kowloon, muut lähisaaret kuten Lantau ja New Territories joka on aivan manner-Kiinan rajalla, Shenzhenin rajalla. Mikon tehtaat ovat siellä.

Kun britit luovuttivat Hongkongin Kiinalle 1997, siinä meni myös Kowloon, saaret ja New Territories. Nykyisin kaikki tämä käsitetään laajasti Hongkongiksi, vaikka samat paikannimet ovat edelleen jokapäiväisessä käytössä, vähän kuten "asun Lahdessa (Lantaussa), entäs sinä?", "ai, minä taas Helsingissä Punavuoressa (Hongkongissa Sohossa)".

Hongkongin saarella, jossa nyt asumme, on noin 1.5 miljoonaa asukasta, Kowloonissa reilut 2 miljoonaa, yhteensä koko Hongkongissa yli 7 miljoonaa. Hongkong on maantieteellisesti surkean pieni, 1,100 neliökilometriä. Se on jotakuinkin New York Cityn kokoinen jossa asuu hieman enemmän ihmisiä, noin 8.5 miljoonaa. Tai Fär-saarten kokoinen. En tiedä kumpi antaa paremman mielikuvan koosta, New Yorkin kaupungin kun mieltää vain Manhattaniin ja Fär-saarilla en ole koskaan ollut. Singapore on 600 neliökilometriä kooltaan eli melkein puolet pienempi. Koska maasto on kukkulaista ja korkeita vaikeasti rakennettavia saaria on paljon, Hongkongissa asutaan todella ahtaasti. Olen aina harmitellut kuinka Suomessa asutaan surkean pienissä asunnoissa, mutta Suomen pienimmätkin asunnot ovat hongkongilaiseen standardiin nähden valtavia.

Koska Mikon toimisto on Hongkongin saarella liikekeskustassa, meidän olisi järkevää asua metroradan varrella Hongkongin saarella tai Kowloonissa heti sen eteläisellä rannalla josta kulkee metro meren ali Hongkongin keskustaan. Kowloon-Hongkong Island -väliä kulkee myös mukava lautta, vähän kuin Turussa Föri, mutta luultavasti suora metrolinja Kowloonista työpaikalle voittaisi kivan lauttamatkan.

Sen lisäksi Mikko matkaa usein manner-Kiinaan Shenzheniin tehtaalle. Lauttamatka sinne vie tunnin. Saman verran kuluu myös automatkaan pohjoiseen rajan yli, mutta meillä ei ole autoa eikä sellaista tällaiseen tungokseen kannata hankkiakaan. Julkinen liikenne toimii hyvin, on erittäin edullinen ja koko alueen kattava. Toki metrot ja bussit ovat tupaten täynnä, metroasemilla joutuu kävelemään varmaan kilometrin ennenkuin pääsee ulos, mutta kävely tekee hyvää. Täällä ei voi välttää hyötykävelyä. Ei todellakaan tarvitse sen vuoksi nousta edellisellä pysäkillä pois jotta saisi hieman liikuntaa! Takseja on paljon eivätkä nekään ole kalliita.

Jotenkin minun on vaikea ymmärtää että manner-Kiina on meistä pohjoiseen. Minusta sen pitäisi olla idässä. Kiinahan on kaukana idässä. Eilen kuljin Kowloonissa ja harhauduin moneen kertaan. Kännykässäni on kartta, mutta kännykkä tilttasi täysin eikä näyttänyt selkeätä karttaa. Oli minulla iPad mukana myös mutta sen kartta ei ollut yhtään sellainen jossa kartassa oleva pallo (eli minä) liikkuu sitä mukaa kuin minä liikun näyttäen menenkö oikeaan vai väärään. Olen ollut aika tyytymätön iPadiin muutenkin. Se on ensimmäinen ja viimeinen Apple-tuote jonka hankin.

En ole lainkaan sinut Hongkongissa suunnistamisen suhteen. Toisaalta en ikinä oppinut Intiassa Chennaissa liikkumista ja jopa Manauksessa Amazonilla yllätyin aina kun löysin jonnekin perille. Muistan kun Philadelphiassa lähdin ensimmäisinä viikkoina yksin King of Prussia Mall'iin saadakseni olla yksin ilman perhettä ja tulin kärttyisänä takaisin kotiin kahden tunnin kuluttua ajettuani koko ajan etsien ostoskeskusta. Löysin kuitenkin kotiin mikä on aina tärkeää.